Ruuhkavuodet - Näin onnistuu yhdistää koulu ja vauva-arki.

Monet ovat ihmetelleet, miten jaksan opiskella tässä tilanteessa: kolme pientä lasta, joista pienin vasta vauva, ja opiskelupaikkakunta reilun 100 kilometrin päässä kotoa. Vastaan useimmiten, että koska haluan! Oikeasti, mun mielestä motivaatio on vastaus kaikkeen: sen avulla jaksaa tehdä mitä vaan!

Opintojen aloittaminen raskauden loppusuoralla ei ehkä ollut aivan järkevin ratkaisu, mutta se kuitenkin sopi mulle. Tilannetta ei toki helpottanut miehen reissutyöt, jotka nyt onneksi on jo tältä erää ohi. Kuitenkin opinnot oli mun suunnitelmissa ensin, vauva tuli yllätyksenä, ja sai näin ollen sopeutua meidän elämäntilanteeseen, jos näin saa sanoa. Tottakai olisin vaikka keskeyttänyt koulun, jos raskauden kanssa olisi ollut jotain ongelmaa tai vastaavaa. Tietenkin vauva ja oma terveys olivat ja ovat koulua tärkeämpiä.


Viime kevät meni koulun puolesta aivan hyvin: istuin koulun penkillä raskausviikolle 38 asti ja koulutehtävät suoritin iltaisin lasten nukkuessa tai viikonloppuisin. Koulupäivien aikana lapsia hoiti anoppi. Järjestelykysymyksiä kaikki, mutta jos raskauden kanssa olisi ollut ongelmia, lapset olisi kovasti sairastelleet tai anoppi ei olisi voinut lapsia vahtia, olisi koulu jäänyt käymättä. Onneksi ongelmia ei tullut.

Alunperin ajattelin, että käyn syksyllä muutamia satunnaisia kursseja, P kun oli vasta 3,5 kuukautta kun syyslukukausi alkoi. Kuitenkin loppujen lopuksi kävin yhtä lukuunottamatta kaikki suunnitellut kurssit ja lokakuusta asti olin mukana koulussa jo aivan täysin. Tämä järjestyi, koska P on melko helppo vauva ja sain oman äitini hoitamaan poikia koulupäiviksi. Tietenkään jos hoitajaa ei olisi järjestynyt, en olisi voinut koulua syksyllä käydä.






















Nyt kevätlukukausi alkoi tammikuun puolivälissä ja koulu on jo hyvinkin käynnissä. Edelleen mun äiti hoitaa poikia. Mies vietti kuitenkin keväällä täyden 6 viikkoisen isäkuukauden, kun mulla oli ensimmäinen työharjoittelu. Koulu jatkuu vielä kuukauden verran ja kesän lomailen. Okei, käyn pari valinnaista kurssia myös kesän aikana, mutta muuten lomailen lasten kanssa. Syksyllä on vuorossa sitten uudenlainen arki taas, kun myös pienemmät pojat menee päiväkotiin. Hui, en halua edes ajatella niin pitkälle!

Koulutehtävät hoidan edelleen pääosin lasen nukkuessa. Välillä jotain saan tehtyä jo kuopuksen päiväuniaikaan, mutta pääosin vasta illalla. Myös viikonloput ja arki-illat ovat yleensä tehokäytössä tehtäviä tehdessä tai tenttiin lukiessa. En ole myöskään asettanut rimaa opiskeluun liian korkealle: tietysti haluaisin saada hyviä numeroita, mutta koska se ei aina ole mahdollista, ottaen huomioon kiireisen lapsiperhearjen, tyydyn useiden kurssien osalta läpipääsyyn!

Hassua on ollut, että olen kokenut saavani välillä jopa syyllistystä siitä, että opiskelen, kun mulla on vauva kotona! Jotenkin tuntuu, että heti jos tekee muutakin, kuin hoitaa lapsia ja kotia, on huono äiti! Varsinkin perhekerhossa tätä mun järjestelyä on kummaksuttu todella paljon. Voin vannoa, ettei mun lapset kärsi siitä, että saa viettää muutaman päivän kuukaudessa laatuaikaa mummon kanssa, vaikken olekaan paikalla. Päinvastoin, luulen, että jokainen voittaa tilanteessa! Selvää on, että kaikkea ei voi saada eikä tehdä yhtä aikaa. Minä hoidan koulun ja lapset, sekä kohtalaisen hyvin myös omat ystävyyssuhteet, mutta esimerkiksi kodinhoito, siivous ja sisustus on kärsineet todella paljon ja niiden osalta mennään todellakin sieltä, missä aita on matalin (tai jo kaatunut).

Kouluruoka hintaan 2,60€. Ei mitään vikaa!

Näin onnistuu meillä arjen järjestely hankalassakin tilanteessa. Tämä on meidän tapa ja sopii meille. Opiskelu pienten lasten kanssa ei varmasti sovi kaikille, vaikkakin pitkälle kaikki on kuitenkin järjesteltävissä.

Uusi vuosi 2016 ja sen aatto.

Vuodenvaihteesta on jo reilu viikko, mutta palataan nyt silti hetkeksi sinne. Vuoden vaihtumista meillä vietettiin parin ysäväperheen kesken meidän kotona. Syötiin hyvin, ammuttiin parit raketit ja juoruiltiin. Ukot tais myös saunoa. Oli kerrankin mukava vuodenvaihde, yleensä kun uudenvuoden aatto on vaan tullut ja mennyt ja sitä ei oikeastaan sen kummemmin ole vietetty tai on oltu mun vanhempien luona.

Jaettiin taas vähän jokaiselle osuutta vuodenvaihteen järjestämisestä: yksi teki kanasalaatin ja toi sipsit ja dipit, yksi toi kakit ja limut ja minä värkkäilin wrappeja ja juustokakun, sekä ostettiin perinteiset nakit italian- ja perunasalaatin kera.

   Ei voi muuta sanoa taas kuin, että onni on ihanat ystävät <3

Tämä vuosi tuo tullessaan monenlaisia asioita. Uskoisin. Vietän tämänkin vuoden opiskellen ja kotiäitinä. Opinnot kestävät toki koko vuoden, mutta kesän aion olla vielä vain poikien kanssa kotona, enkä lähde vielä töihin. Helmikuussa koittaa ensimmäinen isompi muutos, kun minä lähden työharjoitteluun kuudeksi viikoksi ja lapsia jää kotiin hoitamaan isä! Saapa nähdä mitä siitäkin tulee! Olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen tästä ratkaisusta, sillä se mahdollistaa minun opiskelut täysillä, mutta samalla sen, ettei pienempien tarvitse vieläkään mennä päivähoitoon. Syksyllä sitten koittaa senkin aika! Syksyllä myös esikoinen aloittaa eskarin, joten uusia tuulia on luvassa hänenkin elämäänsä. Voi äitin isoa pientä <3

Yritän tänä vuonna panostaa enemmän myös parisuhteeseen! Kun vauvavuosi piakkoin on ohi, on jo korkea aika tehdä jotain suhteenkin eteen. Edellinen vauvavuosihan päättyi uuteen raskauteen, joten on tätä suhdetta koeteltukin, heh! Meillähän tulee täyteen kesällä jo 10 vuotta yhteiseloa, ja edelleen vasta toivon sitä rinkulaa tuohon nimettömään.. Eihän sitä tiedä, jos jo tänä vuonna olisi aika!

Tänä vuonna on tarkoitus tehdä myös elämämme ensimmäinen ulkomaanmatka, jos toissakesän Tukholman reissua ei lasketa! Tarkoitus on suunnata huhtikuussa Kanarialle ja napata vielä minun vanhemmat mukaan (jotka muuten myös ovat ensi kertaa lähdössä). Mitään ei ole vielä varattu eikä mikään näin ollen ole vielä varmaa lähinnä miehen työkuvioiden vuoksi, mutta toivotaan nyt että tämä vihdoin toteutuu! Haluaisin ottaa joka vuotisen ulkomaan matkan perinteeksi, kun ei tosiaan missään olla vielä kuljettu! 

Muuten tämä vuosi ei kai tuo tullessaan mitään hurjia muutoksia, mutta johan niitä tuossa onkin! Tavoitteena on myös pitää tiiviimmin yhteyttä ystäviin ja sisariin, sekä päästä vihdoin parempaan kuntoon ja kevyempään olomuotoon. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa!

Mitä pitää sisällään teidän vuosi 2016?

Mitä meille kuuluu?

Ajattelin vaan tulla kertomaan, että blogi on pystyssä ja mamma myös! Taas ollut niin paljon kaikenlaista, ettei mitenkään ole aika riittänyt tänne asti! Koulu vie kaiken energian tällä hetkellä, vaikka äitiysloma alkoi virallisesti jo kaksi viikkoa sitten, heh! No, mulle se alkaa ens viikon jälkeen vihdoin.

Tälle ja ensi viikolle olisi tavoitteena saada loput kirjalliset koulutyöt pois alta, jotta pääsee ihan aidosti viettämään sitä äippälomaa (edes hetkeksi). Ja toki hyvä olisi saada nuo vauvajututkin pikkuhiljaa valmiiksi, jos vaikka kävisi niin kummasti, ettei tämä kolmas malttaisikaan oottaa laskettuun aikaan asti. Niin tänään viikot kuitenkin jo 36+5.. Vaunut on vihdoin saatu hommattua! Nyt odotellaan vaan, että ne lähetetään meille! Pinnasänky oottelee uutta käyttäjäänsä jo tyhjänä. Pitäisi vaan saada äitiyspakkauslaatikko petattua siihen myös.. Vaatteista kaikki meidän poikien vanhat on pesemättä ja läpi käymättä. Lisäksi ne pitäisi kaikki järjestää hoitopöydän laatikkoon. Niin ja se hoitopöytäkin olisi varmaan hyvä raivata tyhjäksi.. Hankintoja ei onneksi enää pitäisi juuri olla, joku tuttipullo ja pari purkkia korviketta, ei kai juuri muuta? Jospa tämä vielä tästä..

Mutta joo. Minä jatkan näitä pakollisia projekteja ja palaan taas tänne, kun vuorokauteen saadaan jostain pari ylimääräistä tuntia, heh. Tulen kirjoittamaan toissa viikonlopun reissusta Ukkohallaan, viime viikonloput Babyshowereista (kyllä, minun <3), meidän uusista tuplista ja miksi niihin päädyttiin, raskauden etenemisestä ja lääkärineuvolasta sekä 1,5-vuotispäivitystä pikku-N:stä ainakin. Kunhan tässä nyt ehdin..

Minä opiskelijana?

Nyt, kun koulua on kestänyt jo huimat kaksi viikkoa, ajattelin kirjoittaa muutaman lauseen minusta opiskelijana. Eli miksi lähdin opiskelemaan, mitä odotan oppivani ynnä muuta ynnä muuta.

Suurin syy, miksi lähdin ylipäätään opiskelemaan, oli se valtava ahdistuksen tunne, joka valtasi mut jos ajattelinkaan paluuta töihin, joita olen aiemmin tehnyt. Lisäksi puolentoista vuoden kotona olon jälkeen aivot kaipasivat jo haastetta. En väitä, että kotiäitinä olisi helppoa (ei todellakaan ole!), mutta ei siinä ihmeemmin aivoja tarvi, että miettii vaihtaako vaipan ennen vai jälkeen syönnin ja miten taktikoi päivän, että pienin saa unensa nukuttua.

Koko hoitoalahan on..hmm...miten sen nyt nätisti ilmaisisi? Ainakin aliarvostettu ja surkeasti palkattu. Lisäksi asiat vain tehdään typerästi: lähihoitajat koulutetaan tekemään monia asioita, joita todellisuudessa ei anneta työelämässä tehä. Sairaanhoitaja koulutetaan tekemään lisää asioita ja lisäksi pitää tehdä paljon sellaista, mihin lähihoitajakin kyllä pystyisi ja mihin ammattitaito riittäisi. Missä vika? Onko hoitoala vaan edelleen niin naiskeskeinen, ettei ketään kiinnosta tehdä asialle mitään? Eikö meidän alalla liitot hoida työtään? Voin kertoa, että kyllä kirpaisee kuunnella toisten palkankorotuksista ja lakkoiluista, kun itse puurtaa minimipalkkaisena. Silti tämä on vaan mun ala, ei siitä mihinkään pääse. Mutta joo eksyin aiheesta. Ja pahasti.

Kotiäitiydestä opiskelijan rooliin siirtyminen on SUURI hyppy. Minun kohdalla kotiäitiys ei ole vielä täysin päättynyt, kun opiskelen monimuotoisena ja lapset on kotona vielä hoidossa. Eli tässä on ehkä enemmänkin kyse opiskelijan roolin lisäyksestä jo ennestään haastavaan kotiäitiyteen. Tietenkin meidän perheen kohdalla haastavuutta lisää isän poissaolo: hän kun on paikalla vain torstai- tai perjantai-illasta sunnuntai päivään. Suuri helpotus taas on isovanhemmat, jotka ovat valmiita auttamaan ihan uskomattoman paljon. Eipä mun opiskelu tällä hetkellä olisi mitenkään mahdollistakaan ilman heitä. Kuvittelin etukäteen, että kyllähän sitä nyt päivän aikanakin voi välillä tehdä koulutehtäviä, mutta ihan oikeasti meillä ei ainakaan voi! Vaikka pienempi nukkuisi, niin isoveli käy vähintään vartin välein selittämässä jotain tai muuten vaan pyörimässä tietokoneen nurkilla. Siispä tehtävät jää iltaan/yöhön, kun lapset vihdoin nukkuu.

Tältä osaa mun opiskelu keskeytyy lyhyeen, kun jään äitiyslomalle joskus huhtikuulla. Toiveena olisi päästä koululle vielä 8. ja 9.4, kun laskettu aika on 22.4. Tämän hetkisiin suunnitelmiin kuuluisi vain lyhyt äitiysloma (=syys-lokakuulle) ja sitten paluu takaisin kouluun osittain. Käytännössä en vielä tiedä, miten tämä järjestely onnistuisi.Edelleen jaksan uskoa, että motivaatio on aikalailla ratkaiseva tekijä, mutta toki mun käsitykset piskelusta kolmen lapsen äitinä on silti realistiset. Lasten ehdoilla!

Rankka viikko.

Oivoi. Paljon on mahtunut tähän viikkoon ja olo on kyllä niin kaikkensa antanut, että taitaa sänky kutsua! Tarkoitus oli kirjoitella pidempää pohdintaa opiskeluun liittyen, mutta nyt ei vaan jaksa. Siihen palaan kyllä myöhemmin!

Maanantaina alkoi koulu klo.10 ja lähtö 113 kilometrin päähän oli jo kahdeksalta. Ensimmäinen päivä koululla meni vähän turhuuksiin mun mielestä: paljon käytettiin aikaa esimerkiksi koulun hallinnon ja rehtorien ym. esittelyyn. Lapsilla oli onneksi mennyt mummun kanssa kotona tosi kivasti. Kotiin päästiin 15.45 ja kotona olin n.17.30.

Tiistaista torstaihin koulupäivät kesti jo heti 8.15-15.45, ja koska tuota matkaa on, venyi päivät lähes 12 tuntisiksi. Pahimmillaan olin kotona keskiviikkona klo.18.

Illat kotona on olleet tällä viikolla aika kurjia. Lapset on olleet kiukkuisia väsymyksestä ja ehkä myös ikävästä johtuen ja kitisseet ja roikkuneet minussa kaikki illat. Eikä meistä kukaan toki ole nauttinut siitäkään, että äiti on kotona lähellä kuutta ja jo seitsemän maissa on aloiteltu iltapalaa ja iltapesuja. Lapset ovat olleet täydessä unessa joka ilta viimeistään 20.30.

Tämä päivä on mennyt vielä aivan toipuessa. Vein lasten kanssa kirppiskamat aamulla, mutta muuten me ollaan vaan oltu. Loppu viikonlopun meidän perhe keskittyy lapsiin ja ensi viikolla voi sitten aloitella tekemään niitä yhdeksää (kyllä, aivan oikeasti!) tehtävää, jotka on tuon neljän päivän aikana meille ehditty jo antaa!

Opiskeluintoa!

Tästä se nyt lähtee! Koululaukku ja penaali pakattuna.

Vaatteet katsottu valmiiksi!

Ruokia kokkailtu melkein koko ensi viikoksi.

Tämä mamma lähtee aamulla kouluun! Alku onkin heti kunnollinen: 4 lähiopetuspäivää ensi viikon aikana, joista kolme kestää 8-16. Päälle n.120km matkaa suuntaansa, eli päivälle kertyy mittaa helposti 11-12 tuntia. Huh.

Onneksi lapsia hoitaa mummo täällä kotona. Päiväkotiin meno olisikin kyllä mahdotonta, niin kauan kuin meidän isimies on reissuhommissa. Niin, sekin vielä, että kun mää illalla kuuden maissa kotiudun, niin yksin mun pitää noita lapsia jaksaa vielä loppuilta hoitaa. Ja koiraa.

Isompi on onnessaan päästessään leikkimään mummon kanssa oikein kunnolla, mutta nähtäväksi jää, mitä pienempi tykkää, kun ei ole musta tottunut juuri erossa olemaan. Onneksi vain ensi viikko on noin raskas, muuten mulla on koulupäiviä viikossa max 3.

Mutta pidemmittä puheitta, hyvää tulevaa viikkoa ja opiskeluintoa, ainakin mulle :)

Vuosi 2014

Mitä mulle jäi mieleen vuodesta 2014? No ensinnäkin asumiseen liittyen; ensimmäinen puolivuotinen saatiin seurata oman kodin remontin valmistumista tiiviisti ja valita materiaaleja sisustukseen. Eli ensimmäinen puoli vuotta meni kahden kodin väliä ravaten ja rautakaupoissa sekä keittiöliikkeissä juosten. Paljon ei jäänyt muuta mieleen. Henkisesti toivuttiin onnettomuudesta ja yritettiin rakentaa elämää uusiksi.

Touko-kesäkuun vaihteessa päästiin muuttamaan takaisin omaan, täydellisen uusittuun kotiin. Voi sitä onnen tunnetta! Vihdoin osasi taas sanoa olevansa kotona. Oli ihanaa päästä laittelemaan tavaroita oikealle paikalleen ja suunnitella sisustusta uusiksi. Kiinnostus kodin laittamiseen on ollut aivan erilainen kuin koskaan ennen. Kesällä vietettiin ystäväporukalla myös tupaantulijais(tai -palajais)juhlat, mikä olikin yksi kesän kohokohdista. Muina voinee mainita reissun Helsinkiin, Tukholmaan ja Kolmårdeniin sekä Qstock-festarit.

Pienin toki kasvoi ja kehittyi hurjan paljon koko vuoden aikana! Hänhän oli tammikuussa vasta reilun 3 kuukautta ja nyt vuoden vaihteessa tietysti 1 vuoden ja 3 kuukautta. Vuodessa opittiin mm. ryömimään, konttaamaan, seisomaan, kävelemään, vähän juoksemaankin ja kiipeilemään. Lisäksi syömään oikeita ruokia itse, juomaan nokkamukista ja leikkimään leluilla. Meidän pienestä vauvasta kehittyi ihana taapero!

Isompi poika on myöskin kehittynyt ja kasvanut hurjasti viime vuoden aikana. Hänen kasvuaan on vaan jo huomattavasti hankalampi arvioida. Isompi oli vuoden 2014 alussa 3,5 vuotias ja lopussa jo 4,5 vuotta. Pituutta ainakin tuli 10 senttiä, oppi pissaamaan kuten "isot pojat" (seisaaltaan), leikkimään paremmin kavereiden kanssa ja piirtämään muutakin kuin suttua. Vaikka on hankala mitään konkreettista nelivuotiaan kehityksestä sanoa, niin meidän pojassa huomasi kuitenkin selvän harppauksen pikkupojasta jo aika isoksi pojaksi!

Ehkä merkittävimmät tapahtumat viime vuodelle ajoittuu kuitenkin syksylle. Sain tiedon kouluunpääsystä ja aloitan opiskelut! Ja tottakai todella iso asia oli myös raskaustestin plussa syyskuussa.

Tähän vuoteen on odotettavissa siis ainakin alkava opiskelu ja uusi perheenjäsen <3 Muuten vuosi kuluneekin tutulla kaavalla: kotiäitinä, kuten kului koko vuosi 2014.

Päivä paistaa risukasaankin

Jaiks. Oon ihan täpinöissään! Pääsin kouluun! Musta tulee isona sairaanhoitaja! Oon niin innoissaan varsinkin tulevasta opiskelusta (hullu!) ja jopa kaikista tenteistä ja tehtävistä. Joo, epäilemättä innostus tulee laantumaan, mutta motivaatio on kohdillaan ainakin tähän alkuun! Yritän myös olla vaatimatta itseltä liikoja opiskeluun ja esimerkiksi aikatauluihin liittyen, koska kiire on kuitenkin melko tehokas motivaation tappaja. Täpinöitten lisäksi tuntuu muutenkin, että elämä rullaa taas mallillaan.

Oon niin mielissään nyt tästä blogistakin. Jotenkin energiaa ja kirjoitusintoa riittää taas vaikka muille jakaa! Aikaa ei ehkä vaan samoissa määrin... Tästä on ehtinyt kuluvien kuukausien aikana kehittyä mulle jo oikein rakas harrastus, jota voin onneksi jatkaa niin pitkään kuin itse haluan. Muutenkin mahtava harrastaa täysin omilla ehdoilla: pitää taukoa, jos siltä tuntuu ja kirjoittaa enemmän, kun on sellainen fiilis.

Oon innostunut myös Oriflamesta, ja sen edustajuudesta, ihan täysillä! Aikaisemmin en jaksanut tuotteita juuri yrittääkään myydä, mutta nyt pyrin tutustumaan niihin itse monipuolisesti ja suosittelen jo kohta varmaan vastaantulijoillekin.Mutta ihan rehellisesti voin sanoa, että mun mielestä nuo tuotteet on pääosin tosi hyviä! Ja ainakin mun budjetille hinnatkin on ihan sopivia. Mitä muuta voi toivoa?

Kääks. Lisäksi alan tosissaan rakastaa tätä ikuisuusprojektia nimeltä koti <3 Varsinkin näin joulun lähestyessä on aivan mahtava koristella kotia ja siivota nurkkia joulun viettoon. Valitettavasti mun kaksi pientä terroristiä vaan ei oo tässä suureksi avuksi! Eli tässäkin innostusta latistaa eniten ajanpuute. Ja rahan myöskin.

Tottakai innostusta aiheuttaa myös nuo kaksi pientä ipanaa, jotka on useimmiten mitä mainiointa seuraa, mutta nuo edellä mainitut on kuitenkin pitkästä aikaa sellaisia täysin mun omia juttuja, joita voin touhuta olemalla Mari, enkä äiti! Kyllä se vaan auttaa jaksamaan, kun saa keskittyä välillä myös johonkin omaan!

Voin kertoa, että nyt elämä hymyilee, kuten meidän kuopus:

Iloista sunnuntaita jokaiselle!