Parasta just nyt.

Parasta just nyt on olla äiti 4-vuotiaalle ihanalle vesselille. On mahtava seurata toisen kehitystä pikku lapsesta isoksi pojaksi. Enää ei tarvi äitiä joka asiassa, mutta vielä uskaltaa ja voi tulla syliin. Voidaan käydä yhdessä "henkeviä" keskusteluja ja toisella on valtava kiinnostus maailmaan. Lisäksi tuo uskomaton halu oppia uutta on niin ihailtavaa!

Parasta just nyt on olla äiti vuoden ikäiselle muruselle! Vauva-aika alkaa olla ohi ja uusi vaihe elämässä on saavutettu. Toinen oppii valvavasti uutta kokoajan ja kehittyy ihan älyttömästi pienenä ihmisenä. Kuitenkin äidin kaipuu on vielä suuri ja mielellään "juoksee" syliin ja halaamaan, kun vaan äitin näkee. Lisäksi tuollainen vuoden ikäinen nyt on vaan aivan kertakaikkisen valloittava venkula! Ainakin meidän pikkuinen, joka jaksaa hymyillä melkein aina. Tietenkin tällä iällä on myös omat ISOT haasteensa, kuten se, että jokainen kaappi ja laatikko täytyy tyhjentää ja koskea muutenkin kaikkialle. Meillä on myös opittu kiipeilemään ja tuon ipanan saattaa löytää ihan mistä vain.

Parasta just nyt on olla kotiäiti. Saa keskittyä täysillä näitten pienten miesten elämään, eikä tarvitse tuhlata energiaa työntekoon. Mikä sinänsä on tietenkin kans mukavaa, mutta ei just nyt. Vaikka välillä tuntuu, että kaipaisi enemmän "sisältöä" ja järkevää tekemistä päiviin, on mun paikka kuitenkin vielä kotona. Lapset on kuitenkin pieniä vaan vähän aikaa, vaikkei se aina siltä tunnu. Tosin en missään nimessä vastusta myöskään päivähoitoa, ja se tekisi varmasti vaan hyvää ainakin tuolle meidän isommalle, mutta jotenkin en silti raski.

Parasta just nyt on tämä joulun odotus <3 Musta on tullut niin jouluihminen noitten pikkukaverien myötä, että alan ihan fiiliksissä odottelemaan jo lokakuun alussa. Alkuviikosta kannoin joulukoristelaatikot varastosta ja nyt en malttais millään pitää näppejä enää erossa niistä! No, lupaan ainakin viikon odottaa vielä ja tontut ei pääse oviin tai ikkunoihin vielä kahteen viikkoon! Sen sijaan pihalle on yhdet kolmista valoista saatu jo ripustettua ja keittiön ikkunasta löytyy jo jouluverho (no, vielä kaks viikkoa sitten ei ollut verhoa ollenkaan!). Tätä marraskuuta vihaan ylikaiken muuten, niin tuosta joulusta saa sentään vähän piristystä.

Äiti

Kuka muu tässä maailmassa herättää yhtä paljon tunteita? Ja arvostelua? Hyvässä ja pahassa. Puolesta ja vastaan.

Tuntuu oikeesti, että me äidit ollaan ihan yleisen arvostelun kohteena ja jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä kaikesta, mitä me tehdään. Ja kukapa onkaan pahempi arvostelija, kuin toinen äiti! Teit niin tai näin, niin aina väärinpäin.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka imetys. Siitähän ei saa edes julkisesti puhua, ilman että joku loukkaantuu. Minä itse oon hyvä esimerkki: ensimmäistä lasta imetin max 2 viikkoa. Ei vaan onnistunut, joten luovutin suosiolla. Tästä sain itekin kuulla jopa omalta isältä palautetta! Tottakai. Kenelläpä ei olis mielipidettä asiasta? Vaan kukapa tulee kysyneeksi edes, että mikset imetä!? Meidän tilanteessa vauva sai jo synnytyssairaalassa pullomaitoa ja minä huonoa ohjausta imetyksen suhteen. Siksi vauva ei oppinut koskaan kunnollista imuotetta ja huomasi saavansa maidon paljon helpommin pullosta. Joten vauva raivos rinnalle ja minä itkin lohduttomana mukana, kun en saanut omaa vauvaa syötettyä. Siitä seurasi varmaan sitten vielä kierre, kun vauva vaistos mun stressin ja kireyden imetyksen suhteen, niin ei halunnut rintaa senkään vertaa. Eli pullo voitti, piste.

Toisen lapsen kanssa imetys on sujunut todella helposti ja luonnollisesti kokoajan. Sekään ei taas ole kelvannut kaikille! Tuntuu, että viimeistään jostain kolmen kuukauden iästä on saanut kuulla joka puolelta ehdotuksia imetyksen vähentämisestä. No, kuopus saa vieläkin rintamaitoa toisinaan.

Toinen suurimmista arvostelun aiheista on tietnekin äidin työssäkäynti! Jos hoidat lasta kotona, olet verorahoja tuhlaava laiska akka. Jos menet töihin ja laitan lapsen hoitoon, olet huono äiti, joka ajattelee vain itseään. Näinhän se tiivistetysti menee?

Minä palasin osittain töihin esikoisen ollessa vajaa 10 kuukautta. Saatiin lapsen hoito järjestymään mummojen avulla, joten töihin lähtö ei ollut suuri kynnys. Esikoinen meni tarhaankin kuitenkin jo ollessaan 1v. 8kk. Mulla ei ole päiväkotijärjestelmää vastaan mitään, esikoiselle se teki vaan hyvää. Mutta eipä mennä siihen nyt..

Kuopus on nyt pian 11 kuukautta, eikä mulla vielä ole mitään intressejä palata työelämään. Johtuen toki myös siitä, ettei ole työpaikkaa mihin palata ja ammattikin on ehkä väärä! Kuitenkin kuopuskin lähtee päiväkotiin todennäköisesti viimeistään tammikuussa, mikäli vain saan opiskelu- tai työpaikan.

Ja entäpäs jos jätät lapsen yöhoitoon jollekin toiselle aikuiselle, esimerkiksi omalle isälle? Ja satut lähtemään esimerkiksi yöelämään!? Herranjestas, miten huono äiti taas olet. Äidillähän ei saisi olla lainkaan muuta elämää, kuin pyllyn pesu ja hampaiden harjaus. Kukaan muuhan ei voi hoitaa lasta yhtä hyvin, kuin äiti. Ei edes se lapsen oma isä tai mummo tai setä tai serkku. MUTTA, jos väsyt tai pahimmassa tapauksessa masennut, niin saat syyllistystä, kun et vienyt lasta aikanaan hoitoon tai hankkinut apua. 

Ehkä tämä kaikki kumpuaa omasta tarpeesta olla hyvä ja täydellinen äiti. Jokainen äiti, kun varmasti haluaa lapselleen parasta. Sitä myötä jokainen tuntee välillä riittämättömyyden tunnetta ja syyllisyyttä, kun ei kykenekään täydellisyyteen (kuten kukaan meistä ei kykene). Ehkä se oma ajatusmaailma on kuitenkin pahin vihollinen. Yritetään siis hyväksyä omat ja toisten valinnat juuri sellaisina kuin ne on. Oma äiti on kuitenkin omille lapsilleen useimmiten se paras äiti.

Minä olen Minä

Niin, nyt vasta tuntuu, että oon sen oikeesti tajunnut: en ookkaan pelkkä äiti, vaan myös minä itse!

Varmaan kadotin itteni jo esikoisen synnyttyä tai viimeistään nyt kuopuksen aikaan. Kuopuksen syntymästä ensimmäiset kahdeksan kuukautta en tehnyt yhtään mitään! Valehtelematta omaa itseeni varten oon jättänyt pienen miehen hoitoon ehkä 5 kertaa. Siis ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana. Kävin pari kertaa leffassa ja kerran kaverin luona. Olikohan noita muita edes..? Meininki on ollut, että mihin hyvänsä meen tai mitä teen, niin vähintään toinen lapsi kulkee aina mukana. Sinänsä ihan ok, että parhaiten viihdynkin lapsieni seurassa, mutta haloo silti!

Nyt viimeisen kuukauden-kahden aikana oon huomannut itsekin itsessä ihan selvän muutoksen. Oon kulkenut ripsien laitossa keskimäärin parin viikon välein, oon käynyt ravintolassa ystävien kans ja pojat oli jopa yökylässä! Ja yllätys: mulla on paljon parempi olo.

Sekin vielä, etten oo ostanut itselleni esimerkiksi vaatteita juuri lainkaan varmaan sen jälkeen, kun aloin odottaa esikoista! Nyt menin katteleen H&M:n nettisivuilta lapsille syysvaatetta ja hups, laitoinki tulemaan tilauksen, jossa lähes satasella vaatetta MULLE.

Lopetin esikoisen synnyttyä myös hiusten värjäämisen ja meikkaamisen lähes kokonaan. Vaivuin kai johonki kotiäitiavovaimo-rooliin, jossa voi näyttää miltä tahansa. Tykkäähän se oma perhe musta joka tapauksessa. Nyt mulla on oma operaatio red head, joka alkaa olla jo hyvällä mallilla! Kuvaa siitä seuraavan värjäyksen jälkeen! Lisäks oon nyt rakastunut noihin ripsipidennyksiin. Ja taas: paljon parempi olo, kun näytän siltä, että välitän myös omasta itsestä!

Pahinta on, että oon päästäny oman kropan ihan kamalaan kuntoon ja painon nouseen taivaisiin. Nyt onkin vuorossa kuntokuuri ja elokuussa se alkaa! Aion kiinnittää pitkästä aikaa huomiota siihen, mitä syön ja milloin! Myös liikunnan harrastaminen on vihdoin ehdotonta.

Tuntuu, kuin oisin noussut jostain suosta. Oon hukannut ihan liiaksi aikaa välittämällä vain muista, nyt on vihdoin myös mun oma vuoro! Enkä missään nimessä usko, että on lapsilta pois, että äiti välittää myös itsestä! Päinvastoin!

 Päivän asu toissa päivältä:
tunika:kirppislöytö n.3 vuotta sitten
legginsit: Onlyn mallistoa, Zalandolta. Love it <3