perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuosi 2014

Mitä mulle jäi mieleen vuodesta 2014? No ensinnäkin asumiseen liittyen; ensimmäinen puolivuotinen saatiin seurata oman kodin remontin valmistumista tiiviisti ja valita materiaaleja sisustukseen. Eli ensimmäinen puoli vuotta meni kahden kodin väliä ravaten ja rautakaupoissa sekä keittiöliikkeissä juosten. Paljon ei jäänyt muuta mieleen. Henkisesti toivuttiin onnettomuudesta ja yritettiin rakentaa elämää uusiksi.




Touko-kesäkuun vaihteessa päästiin muuttamaan takaisin omaan, täydellisen uusittuun kotiin. Voi sitä onnen tunnetta! Vihdoin osasi taas sanoa olevansa kotona. Oli ihanaa päästä laittelemaan tavaroita oikealle paikalleen ja suunnitella sisustusta uusiksi. Kiinnostus kodin laittamiseen on ollut aivan erilainen kuin koskaan ennen. Kesällä vietettiin ystäväporukalla myös tupaantulijais(tai -palajais)juhlat, mikä olikin yksi kesän kohokohdista. Muina voinee mainita reissun Helsinkiin, Tukholmaan ja Kolmårdeniin sekä Qstock-festarit.





Pienin toki kasvoi ja kehittyi hurjan paljon koko vuoden aikana! Hänhän oli tammikuussa vasta reilun 3 kuukautta ja nyt vuoden vaihteessa tietysti 1 vuoden ja 3 kuukautta. Vuodessa opittiin mm. ryömimään, konttaamaan, seisomaan, kävelemään, vähän juoksemaankin ja kiipeilemään. Lisäksi syömään oikeita ruokia itse, juomaan nokkamukista ja leikkimään leluilla. Meidän pienestä vauvasta kehittyi ihana taapero!


Isompi poika on myöskin kehittynyt ja kasvanut hurjasti viime vuoden aikana. Hänen kasvuaan on vaan jo huomattavasti hankalampi arvioida. Isompi oli vuoden 2014 alussa 3,5 vuotias ja lopussa jo 4,5 vuotta. Pituutta ainakin tuli 10 senttiä, oppi pissaamaan kuten "isot pojat" (seisaaltaan), leikkimään paremmin kavereiden kanssa ja piirtämään muutakin kuin suttua. Vaikka on hankala mitään konkreettista nelivuotiaan kehityksestä sanoa, niin meidän pojassa huomasi kuitenkin selvän harppauksen pikkupojasta jo aika isoksi pojaksi!

Ehkä merkittävimmät tapahtumat viime vuodelle ajoittuu kuitenkin syksylle. Sain tiedon kouluunpääsystä ja aloitan opiskelut! Ja tottakai todella iso asia oli myös raskaustestin plussa syyskuussa.

Tähän vuoteen on odotettavissa siis ainakin alkava opiskelu ja uusi perheenjäsen <3 Muuten vuosi kuluneekin tutulla kaavalla: kotiäitinä, kuten kului koko vuosi 2014.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti