sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulu tulee, oletko valmis?

Nyt se iski minuunkin! Nimittäin joulustressi! Tahtoisin valmistella vielä vaikka ja mitä, mutta nyt tuntuu, että aika käy pelottavasti vähiin! Ja minä sentään aloitin jo ennen marraskuun puoliväliä! Joka päivälle riittää nyt jotain leipomus-, koristelu- tai lahjajuttuja, ja viimeiset ystäville menevät lahjat pitäisi ehtiä myös toimittaa heille ennen joulua! Toisaalta nautin tästä kaikesta, ja tiedän kyllä että joulu tulee vähemmälläkin, mutta toisaalta pyrin täydellisyyteen ja haluan toteuttaa enemmän, kuin mihin pystyn!




Mutta, kuten kuvastaa näkyy: lahjoja meillä on paketoitu jo useana iltana, yksi piparisatsi on ehditty leipoa ja viimeinen kuva vinkkaa (epäonnistuneisiis) joulukorttikuvauksiin! Ja saatiinhan ne kortitkin postiin asti ajallaan, että eiköhän tästä selvitä vielä jotenkin?

Vielä pitäisi paketoida lahjoja noin miljoona, ostaa niitä ainakin neljälle ihmiselle (joista ainakin pari on ihan mahdottomia!), leipoa uus satsi pipareita ja torttuja, sekä pikkuleipiä lahjaksi ja joku kuivakakkukin! Siivoaminen olisi ehkä myös aika oleellista ja loput koristelutkin voisi varmaan hoitaa jo ENNEN joulua? Puhumattakaan joulupukin järjestämisestä... Huoh, vielä yksi kuppi kahvia kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti