sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Yhtä juhlaa

Viikonloppu meni juhliessa, enempi tai vähempi. Perjantaina saatiin isimies kotiin, muutama tunti ehdittiin viettää aikaa yhdessä ja lähdin edesmenneen firman pikkujouluihin. Tai ainakin tyttöjen kanssa ravintolaan syömään!

Meidän pikkujoulun tyngät oli tosi kesyt. Käytiin syömässä ja lähdettiin kotiin. Jokainen oli vielä liikkeellä omalla autolla. Asukriisiä meinas pukata vaan taas pahemman kerran! Olin ennalta suunnitellut vaatetukseni, mutta kyseiset legginssitpä löytyikin kaapin sijaan pyykkikorista tarpeen vaatiessa! Varasuunnitelmaksi päätyi tämä:



No, onnistuin vielä unohtaan neuletakin tuosta päältä, niin meinas kylmä tulla ravintolassa! Käytiin siis syömässä Crecianissa. Pieni, max 10 pöytäinen kreikkalainen ravintola Oulun keskustassa. Tilasin itselleni Halloumikanaa pääruuaksi. Ruuassa ei ollut kellään meistä mitään moittimista ja annoskin oli sen verran reilu, että osa jäi syömättä. Myös palvelu oli erinomaista! Tuona iltana tuolla oli töissä mun laskujen mukaan 5 tarjoilijaa! Ja ruuatkin saatiin n.20 minuutin päästä tilaamisesta! Syötiin vielä jälkiruoka-annokset ja lähdettiin jokainen omille teille, eli kotia kohti. Mukava pieni piristys arkeen ja ihana nähdä ihania naisia!

Lauantaina vietin sitten omaa syntymäpäivääni! Olin etukäteen kutsunut perheeni ja muutaman ystäväni käymään kakkukahvilla ja muuten oltiin omalla porukalla vaan kotona tällä kertaa. Huh, 25 tuli täyteen mullakin, mihin tämä aika rientää?

Mun syntymäpäivä näytti tältä:


Leivoin iki-ihanan pätkiskakun! Mun ehdoton lemppari!


Äiti toi kukkia!

Itsenäisyyspäivä

    
Ihan mahtavan sävyinen H&M:n kynsilakka.
Lahjaksi sain mm. suklaata, leffaliput, Kinuskikissan leivontakirjan, muumimukin ja voileipägrillin! Ihan tosi kiva oli viettää synttäreitä näinkin, ehkä ens vuonna isommat bileet. Illalla tehtiin mitä kaikki muutkin suomalaiset: tuijotettiin TV:stä kättelyä ja arvosteltiin ihmisten vaatetusta.

Tänään kurvattiin vielä kaverin pojan, ja samalla pojan kaverin, 5-vuotis synttäreille ennen kuin meidän isin piti taas jatkaa matkaa kohti työasuntoa.

Tämä viikonloppu menikin yhdessä hujauksessa ja melko kova tempoinen viikonloppu olikin. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikkoa, jolloin vauhti ei ainakaan hidastu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti