lauantai 27. joulukuuta 2014

Meidän jouluaatto.

Joulu alkaa olla ohi. Haikein mielin on minunkin tunnustettava se tosi asia, että arki koittaa. Ehkä nämä välipäivät voi kuitenkin vielä jouluksi laskea? Meillä ainakin syödään jouluruokaa vielä tänäänkin ja tontut saa hyppiä ikkunassa kyllä ainakin uuteen vuoteen.


Aatto meni tosi mukavasti! Melkein voisin sanoa, että paras aikuisiän jouluaatto! Herättiin rauhassa ja touhuiltiin viimeiset jouluvalmistelut: kinkun kuorutukset, kastikkeet ja liinan silitys yms. Kyllähän siinä taas vähän kiirus tuli, kun anoppi oli kutsuttu ruokapöytään yhdeksi. Kuitenkin ehdittiin syödä kaikessa rauhassa ennen pukin tuloa!


Joulupukki meille löytyi Facebookin kautta ja hyvä pukki olikin! Vähän etukäteen jännitin, miten käy ventovieraan pukin kanssa, mutta onneksi pelko osottautui turhaksi. Lapsetkin suhtautui pukkiin tosi kivasti, kumpikaan ei pelännyt!

Lahjoja varsinkin vanhempi poika sai ehkä vähän överisti, nuorempi ihan sopivan määrän, ja äitiä ja isiäkin muistettiin aivan mukavasti. Lahjoista lisää ihan erillisenä kirjoituksena. En tiedä miksi, mutta ite rakastan ostaa lahjoja! Varsinkin joulun aikaan on aivan ihana shopata kunnolla muille! Ehkä se johtuu siitä, kun 11 kuukautta vuodessa sitä kuitenkin keskittyy ostamaan eniten itselle ja ehkä omalle perheelle.

Joulupukin käytyä keitettiin kahvit. Kahvin kanssa meillä oli tarjolla joulutorttuja, pipareita, kolmen sortin pikkuleipiä, glögikakkua ja suklaista maustekakkua. Kaikki maistui tosi hyvältä ja kaikkea riittää syötäväksi kyllä edelleen. Kahvittelun lomassa auottiin rauhassa vielä viimeiset lahjat ennen kuin anoppi suuntasi kotiin ja me alettiin jatkaa matkaa mun vanhempien luokse.

Mun vanhempien luona jouluiltaa vietti myös mun veli avovaimoineen. Syötiin vielä uudelleen vähän ja olipa pukki pyörähtänyt sielläkin erikseen. Paketteja riitti auottavaksi vielä useita jokaiselle. Loppuiltaa istuskeltiin rauhassa paketteja aukoen ja tutkien, kunnes yhdeksän jälkeen palattiin kotiin joulusaunan lämmitykseen. Lapsetkin jaksoi vielä saunoa ennen nukkumaan menoa.

Joulu sujui hyvällä aikataululla: mihinkään ei tullut liian kiire, eikä tylsyyskään ehtinyt vaivata. Rennolla mielellä oltiin koko päivä ja ilta. Siitä huolimatta joulupäivä oli kuitenkin enemmän mun makuun! Ja voihan se olla, että ens joulu pysytään ihan vaan omalla porukalla kotona.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti