sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kirppistely ja kierrätys.

Minähän rakastan kirppiksiä ja vierailen niissä säännöllisesti aina kun ehdin. Oikeastaan joka kerta teen myös löytöjä, jos ei muuta niin esikoiselle joku uusi lelu.

Mun mielestä Oulun kirppisvalikoima ei vaan ole oikeasti mikään hyvä, vaikka kokoajan uusia perustetaankin. Ja keskittymä on nykyisin kai jossain Toppilan suunnilla, missä ei tule itsellä ikinä edes liikuttua.. Joskus suunniteltiinkin kaverin kanssa oman kirppiksen perustamista, mutta ehkä aikaansaamattomuuden vuoksi koko homma vaan jäi ja nyt opiskelen taas ihan muuta. Olisihan se kiva pitää omaa kirppistä, kun niistä muutenkin niin tykkään, mutta liekkö kannattavaa.


Nyt reilun viikon mulla on ollut pöytä Järkikirppiksellä (pöytä nro.114, käykää shoppaileen!). Myytäväähän aina löytyy! Huh, paljon olis vielä lisääkin, aika vaan loppuu kesken. Pitänee varata pöytä pian uusiksi, että saadaan kotiin tilaa myös uudelle asukkaalle.

 Erityisesti ajatuksena rakastan kirppiksiä erityisen paljon. Mikäs sen hienompaa, kuin hankkiutua turhasta eroon ja saada siitä vielä joku kolikkokin? Mutta valitettavasti ainakin täällä Oulussa monilla kirppiksillä on hintataso noussut aivan järjettömyyksiin: jos samalla hinnalla saa H&M:ltä upouuden paidan, kuin kirppikseltä jopa saman merkkisen käytetyn, niin tottakai sitä ostaa uuden! Oli käytetyn ostaminen kuin ekologista hyvänsä.

Varsinkin lasten vaatteita ja tarvikkeita ostan tosi paljon käytettynä. Ja niitä kirppiksiltä löytyykin tosi hyvin, mitä nyt isomman pojan vaatteet on olleet jo pitkään hyvin harvinaisia löytöjä, tai sitten puhkikuluneita ja resuisia. Myös sisustustavaraa hamstraan usein, sekä kirjoja niin itselle kuin lapsillekin. Itselle ei kauheasti löydy mieluisia vaatteita käytettynä, mutta aina joku löyty sattuu kohdalle, kun tarpeeksi kiertelee. Minä toivoisin kirppiksille enemmän huonekaluja ja muuta isompaa kodin tavaraa myyntiin. Niitä ei ainakaan Oulusta kovin helposti löydä. Olisi ihana päästä kierteleen kirppiksiä myös muihin kaupunkeihin, mutta meilläkin reissatessa tuo muu perhe ei tahdo niin innostua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti