Pikku kakkonen

Oon ollut kokoajan sitä mieltä, että toinen vauva on helpompi kuin ensimmäinen. Ja onhan se tietenki ihan loogistakin! Toiselle on enimmät tarvikkeet tallella, joten säästyy rahaa, ihan huomattavatkin summat! Toisen kanssa tietää jo parhaat niksit esimerkiksi rauhoitteluun ym. Toisen vauvan kanssa sitä on myös itsellä jo jonkinlaiset vauvanhoitotaidot kehittyneet ja on jo valmistautunut äitiyteen. Jopa synnytys ainakin mulla oli HUOMATTAVASTI helpompaa toisen kanssa.

Meidän kuopus on muutenkin ollut vauvana periaatteessa helpompi kuin isoveljensä. Isoin tekijä on toki ollut se, että tämä pieni on nyt suostunut rintaruokinnalle, veljelleen kun tissi ei kelvannut.Lisäksi tämä kaveri tuntuu olevan iloinen aina! Ainakin jos mää vaan oon paikalla!

Kuitenkin omat arjen haasteet on ollut pikku-kirpunkin kanssa. Ensimmäiset kuukaudet oli tosi itkuisia erittäin runsaan pulauttelun takia. Neuvolassa ja lääkärissä ei epäiltyä varsinaista refluksitautia, vaikka mun omasta mielestä oireet viittasi siihen kyllä vahvasti! Nelikuisena kirppu sai reseptin Gavisconiin, jota en tosin hakenut. Kokeilin lisätä kiinteitä ensin reilusti ja niin se pulauttelu sitten loppuikin noin viiden kuukauden iässä lähes kokonaan! Nykyisin syömisessä ei ole onneksi ollut enää mitään ongelmia!

Toinen haaste oli kirpun kieltäytyminen tuttipullosta kokonaan suunnilleen siinä viiden kuukauden iässä. Heitin jo hyvästit kaikelle omalle elämälle, kun noita vauvan luomuruokintavälineitä kun on hyvin hankala jättää kotiin! Yritin pari kuukautta tarjota maitoa ja vettä varmaan yhteensä lähes kymmenestä erilaisesta tuttipullosta ja nokkamukista - tuloksetta. Kunnes nyt pari viikkoa sitten kokeilin taas ja aivan yhtäkkiä pullo taas kelpasikin! Nyt annankin kirpulle joka päivä vähintään kerran maitoannoksen tuttipullosta, jottei enää kieltäytyisi siitä!Vielä ainakin hyvältä näyttää :)

Pahinta tässä kuopuksen vauva-ajassa on ollut sen älytön äiti-riippuvuus. En todellakaan oo usein ollut poissa meidän pikkusen luota yli tuntia ja lähes joka kerta se karjuu perään kuin syötävä. Esimerkiksi tuossa kuukausi takaperin kävin ystävän tupareissa, ehdin tunnin olla (tarkoituskin oli olla noin 2 tuntia), kun mies soittelee perään, että voiskohan se vielä jotain koittaa, kun kirppu on huutanut mun perään jo puoli tuntia. No, ajelin sitten äkkiä takas, otin vauvan syliin ja samantien se hiljeni. Ihanaa. Loppuiltana en päässyt enää edes vessassa käymään ilman, että pikkuinen huusi heti perään. No, tämänkin ongelman suhteen on nyt tullut vähän positiivisempi käänne: toissapäivänä kun kävin siellä elokuvissa kirppu oli ollut ihan tyytyväinen sen pari tuntia mitä olin pois :) Jospa se vihdoin tästä! Täytyy kai lapsen nyt edes oman isänsä kans pärjätä!