Täällä jälleen, eli kuulumiset viideltä vuodelta!

 Oho, vaadittiin viisi vuotta, ammattiin valmistuminen, noin kolmen vuoden työura ja uusi perheenjäsen ennen kuin sain kirjoitettua seuraavan postauksen! Mutta hah, äitiyslomaa ei vaadittu, kuin muutama kuukausi, kun olen jo vailla jotain omaa tekemistä ja aivoille työskentelyä, joten hei! Täällä taas ollaan! 

Niin, tuossa tulikin hyvin tiivistetysti viimeisen viiden vuoden kuulumiset, heh. Tärkeimpänä tietysti: meidän perheeseen on syntynyt uusi vauva ja viimeistään nyt ollaan viimeistenkin määritelmien mukaan suurperhe. Joskaan edelleenkään en osaa mieltää meidän perhettä sellaiseksi. Heinäkuun lopussa meidän perhe täydentyi jälleen yhdellä pienellä miehen alulla. Vajaa 3,7kg ja 51cm täyttä rakkautta <3 Nyt tämä rakkaus on jo melkein 2 ja puoli kuukautta vanha ja osaa jo vaikka mitä. Voisin jälleen päivitellä, miten tämä aika juoksee. Haikein mielin ollaan luopumassa pienestä vastasyntyneestä ja ottamassa vastaan sosiaalinen vauva, joka on jo paljon muutakin kuin nukkuva nyytti.

Olenkin jo aiemmin kertonut opiskeluista ja niiden etenemisestä. Valmistuin sairaanhoitajaksi muutaman kuukauden suunnitellusta myöhässä; marraskuussa 2018, erikoistumisalana psykiatria. Jo opintojen loppuvaiheessa pääsin töihin aiempaan työssäoppimispaikkaani ja työskentelin tuolla noin puolentoista vuoden ajan ennen kuin vaihdoin paremmin opintoja vastaavaan työhön. Tuosta työstä jäinkin sitten äitiyslomalle kesäkuussa. Äitiysloman jälkeen minulla ei ole työtä, mihin palata, mutta mietitään sitä sitten myöhemmin. Haaveena olisi olla kotona, kunnes nuorimmainen täyttää kaksi vuotta, mutta talous tahtoo tökkiä jo nyt.. 

Mikä ei ole muuttunut viidessä vuodessa? No, edelleen murehdin ylimääräisistä kiloista, joita nyt on sen 25 ylimääräistä. Edelleen asustetaan samaa punaista puutaloa, nyt vaan huomattavasti ahtaammin. Edelleen rakastan leipomista ja mielellään myös sisustaisin, mutta näissä puitteissa se on aivan liian haasteellista. Matkustelu on pysynyt intohimona, mutta yks hemmetin k on sitä hidastanut huomattavasti. Valokuvaus myös säilynyt rakkaana harrastuksena, joskin mielellään oppisin sitä lisääkin. Ihmisenä minä en koe muuttuneeni mihinkään. Uutta olen oppinut ja tietysti viisi vuotta kasvanut, toivottavasti järkevämpään suuntaan, mutta sama Mari täällä edelleen pyörii. 

Pikainen päivitys tämän hetkisiin kuulumisiin olkoon tässä. Toivottavasti ei mene viittä vuotta seuraavaan kirjoitukseen. Ihanaa syksyn jatkoa jokaiselle!

Ruuhkavuodet - Näin onnistuu yhdistää koulu ja vauva-arki.

Monet ovat ihmetelleet, miten jaksan opiskella tässä tilanteessa: kolme pientä lasta, joista pienin vasta vauva, ja opiskelupaikkakunta reilun 100 kilometrin päässä kotoa. Vastaan useimmiten, että koska haluan! Oikeasti, mun mielestä motivaatio on vastaus kaikkeen: sen avulla jaksaa tehdä mitä vaan!

Opintojen aloittaminen raskauden loppusuoralla ei ehkä ollut aivan järkevin ratkaisu, mutta se kuitenkin sopi mulle. Tilannetta ei toki helpottanut miehen reissutyöt, jotka nyt onneksi on jo tältä erää ohi. Kuitenkin opinnot oli mun suunnitelmissa ensin, vauva tuli yllätyksenä, ja sai näin ollen sopeutua meidän elämäntilanteeseen, jos näin saa sanoa. Tottakai olisin vaikka keskeyttänyt koulun, jos raskauden kanssa olisi ollut jotain ongelmaa tai vastaavaa. Tietenkin vauva ja oma terveys olivat ja ovat koulua tärkeämpiä.


Viime kevät meni koulun puolesta aivan hyvin: istuin koulun penkillä raskausviikolle 38 asti ja koulutehtävät suoritin iltaisin lasten nukkuessa tai viikonloppuisin. Koulupäivien aikana lapsia hoiti anoppi. Järjestelykysymyksiä kaikki, mutta jos raskauden kanssa olisi ollut ongelmia, lapset olisi kovasti sairastelleet tai anoppi ei olisi voinut lapsia vahtia, olisi koulu jäänyt käymättä. Onneksi ongelmia ei tullut.

Alunperin ajattelin, että käyn syksyllä muutamia satunnaisia kursseja, P kun oli vasta 3,5 kuukautta kun syyslukukausi alkoi. Kuitenkin loppujen lopuksi kävin yhtä lukuunottamatta kaikki suunnitellut kurssit ja lokakuusta asti olin mukana koulussa jo aivan täysin. Tämä järjestyi, koska P on melko helppo vauva ja sain oman äitini hoitamaan poikia koulupäiviksi. Tietenkään jos hoitajaa ei olisi järjestynyt, en olisi voinut koulua syksyllä käydä.






















Nyt kevätlukukausi alkoi tammikuun puolivälissä ja koulu on jo hyvinkin käynnissä. Edelleen mun äiti hoitaa poikia. Mies vietti kuitenkin keväällä täyden 6 viikkoisen isäkuukauden, kun mulla oli ensimmäinen työharjoittelu. Koulu jatkuu vielä kuukauden verran ja kesän lomailen. Okei, käyn pari valinnaista kurssia myös kesän aikana, mutta muuten lomailen lasten kanssa. Syksyllä on vuorossa sitten uudenlainen arki taas, kun myös pienemmät pojat menee päiväkotiin. Hui, en halua edes ajatella niin pitkälle!

Koulutehtävät hoidan edelleen pääosin lasen nukkuessa. Välillä jotain saan tehtyä jo kuopuksen päiväuniaikaan, mutta pääosin vasta illalla. Myös viikonloput ja arki-illat ovat yleensä tehokäytössä tehtäviä tehdessä tai tenttiin lukiessa. En ole myöskään asettanut rimaa opiskeluun liian korkealle: tietysti haluaisin saada hyviä numeroita, mutta koska se ei aina ole mahdollista, ottaen huomioon kiireisen lapsiperhearjen, tyydyn useiden kurssien osalta läpipääsyyn!

Hassua on ollut, että olen kokenut saavani välillä jopa syyllistystä siitä, että opiskelen, kun mulla on vauva kotona! Jotenkin tuntuu, että heti jos tekee muutakin, kuin hoitaa lapsia ja kotia, on huono äiti! Varsinkin perhekerhossa tätä mun järjestelyä on kummaksuttu todella paljon. Voin vannoa, ettei mun lapset kärsi siitä, että saa viettää muutaman päivän kuukaudessa laatuaikaa mummon kanssa, vaikken olekaan paikalla. Päinvastoin, luulen, että jokainen voittaa tilanteessa! Selvää on, että kaikkea ei voi saada eikä tehdä yhtä aikaa. Minä hoidan koulun ja lapset, sekä kohtalaisen hyvin myös omat ystävyyssuhteet, mutta esimerkiksi kodinhoito, siivous ja sisustus on kärsineet todella paljon ja niiden osalta mennään todellakin sieltä, missä aita on matalin (tai jo kaatunut).

Kouluruoka hintaan 2,60€. Ei mitään vikaa!

Näin onnistuu meillä arjen järjestely hankalassakin tilanteessa. Tämä on meidän tapa ja sopii meille. Opiskelu pienten lasten kanssa ei varmasti sovi kaikille, vaikkakin pitkälle kaikki on kuitenkin järjesteltävissä.

Parempi minä.

Mua alkaa jo melkein hävettää nämä mun jatkuvasti toistuvat laihdutusyritykset, mutta onneksi vain melkein, heh! Maanantaina aloitin taas matkan kohti uutta minua! Painoa on päässyt kertymään taas lisää pudotettavaksi ja turvotus jokapuolella kehoa on valtava!

Laihdutustavoitteena pidän saman kuin aikaisemmin ja tänä maanantaina matkaa tuohon painoon oli 13,9 kilogrammaa. Minun kestäisi oikeasti pudottaa jopa 20 kiloa, mutta pidän tavoitteena nyt tuon. Keinoja tavoitteeseen pääsyyn on oikeastaan samat kuin aiemminkin: yritän lisätä liikuntaa (mikä kiireisessä arjessa on helpommin sanottu kuin tehty), juon todella runsaasti vettä ja pidättäydyn herkuista ja turhasta sokerista arkisin. Herkkupäivän sallin itselleni edelleen lauantaisin ja tarpeen tullen muutenkin, kuten synttäreinä, vappuna... Jos tulosta ei näillä keinoin ala tulla, kiinnitän entistä enemmän huomiota ruokavalioon. Nyt mun on jo pakko onnistua, koska olo omassa kropassa ei enää tunnu hyvältä. Vaatteet ei mahdu päälle ja näytän kuvissa ihan kamalalta.Edelleenkään en aio kuitenkaan olla liian ankara itselleni, koska kauaa en tätä jaksa, jos en välillä saa sortua siihen jäätelöön.

Myös palkitsemissysteemi toimii mulla! Rakastan uusia vaatteita, kenkiä ja laukkuja , sekä kodin sisustusta, ja aionkin palkita itseni taas. Ensimmäisen viiden kilon pudotuksesta ostan itselleni jotain kivaa, mutta vielä en tiedä mitä!

Matka kohti paremmin voivaa minua voi (taas) alkaa!

Meidän Teneriffa osa 1!

Pääsiäisen aikaan meidän perhe hyppäsi lentokoneeseen ja otti suunnaksi Kanarian saaret, tarkemmin sanottuna Teneriffan. Reissuun meitä lähti mukaan minä, mies, meidän 3 lasta ja mun vanhemmat. Jokaiselle reissaajalle tuo oli ihka ensimmäinen ulkomaan matka, mikäli meidän toissakesäistä Tukholman reissua ei lasketa. Minulle, miehelle ja meidän pojille tuo oli myös ensimmäinen kerta lentokoneessa.

Päätimme reissata Kanarialle, koska ajattelimme sen olevan ensikertalaiselle turvallinen kohde: siellä kun on varmasti paljon Suomi-turisteja muutenkin. Halusimme lennon suoraan Oulusta, koska helppous ennen kaikkea. Myös matkustusajankohta, huhtikuu, oli ainoa sopiva, joten vaihtoehtoja ei hirveästi jäänyt. Oulusta pääsi sopivaan aikaan Teneriffalle tai Gran Canarialle. Mulla ei ollut mitään hajua minkälaisia nuo paikat ovat, mutta jonkin verran netistä tutkittua päädyin valitsemaan Teneriffan ja se sopi onneksi muillekin. Ehkä suurin syy päätökselle oli Loro Park!

Tarkemmaksi kohteeksi valikoitui Playa de Fanabé lähinnä ihan vain sopivan hotellin vuoksi. Meidän hotelli oli huoneistohotelli Playa Olid.

Fanabé oli paikkana ihana. Tykkäsin kovasti, kun hälinää ei ollut liikaa, vaikka melkoinen turistirysä olikin. Kävimme kävelemässä Playa de Americasilla, mutta se ei kyllä olisi ollut yhtään mun makuun! Ehkä sellaiselle kaveriporukan biletyslomalle, mutta ei perhee kanssa reissaamiseen! Jos matkustaisin uudelleen Teneriffalle, valitsisin kohteeksi kuitenkin ennemmin Puerto de la Cruzin tai länsirannikon, jossa olisi ehkä paremmin mahdollisuus nähdä paikallista elämää.

Hotelli oli myös ihan keskiverto. Huone oli todella kiva ja reilun kokoinen kaksio ja yleiset tilat ja ravintola aivan loistavia. Ravintolan henkilökunta tosin turhan innokasta: lautaset vietiin pöydästä jo syömisen puolivälissä! Tosissaan sai pitää lautasesta kiinni, jos halusi ruokailla loppuun asti, heh! Allasosasto oli todella pieni ja aurinkotuolitkin survottu niin pieneen tilaan, että siellä olisi todella saanut oleskella kuin sillit purkissa, eipä tuolla paljon tullut aikaa sitten vietettyäkään! Kaikenkaikkiaan Playa Olid hotellina palveli meidän tarpeisiin oikein hyvin, mutta seuraavalla kerralla laittaisin ehkä jonku satasen lisää hintaa myös majoitukseen, tai sitten en.

No mitäs me sitten tehtiin? Ei kyllä juuri mitään! Useimmat päivät kuluivat päämäärättömään vaelteluun pitkin Fanabén katuja ja keskityttiin vain nauttimaan siitä, että on päästy lämpimään.Mää kyllä nautin tuosta vaeltelusta todella paljon, mutta näin jälkeenpäin ajatellen ajan olisi ehkä voinut käyttää paremminkin. Toisaalta me ei haluttu tuota viikon lomaa tunkea täyteen kaikenmaailman aktiviteetteja ja ihan hyvä niin.

Etenkin meidän reissun alkupuolelle sattui ihanan aurinkoisia, lämpimiä ilmoja, joista otettiin sitten kaikki ilo irti esimerkiksi meressä uiden. Onnistuttiin toki jokainen myös polttamaan vähän nahkaa, mutta ei onneksi kovin pahasti. Loppuviikko olikin sitten pilvistä ja tuulista, kuten Teneriffalla usein käsittääkseni on. Pitkähihaisella paidalla tarkeni hyvin ja välillä vähemmälläkin. Ajankohta Teneriffalle reissaamiseen vaikutti olevan kuitenkin mitä mainioin: ei ollut liian kuuma, mutta tarkeni, ja vettäkin tuli ehkä 10 tippaa yhtenä päivänä.

Suurin miinus Teneriffalle oli leikkipaikkojen vähäisyys! Hotellilla ei ollut omaa leikkipaikkaa ja koko saaren ensimmäiset kiikut löydettiin vasta perjantaina, kun lauantaiaamupäivällä koitti jo kotiinlähtö. En sitten tiedä kuljettiinko vaan niin väärissä paikoissa.. Piiiitkä miinus kuitenkin näin lapsiperheenä matkatessa. Onneksi ipanat nautti kuitenkin tottakai rantaleikeistä ja simpukoiden keruusta.

Jo ennakkoon mun mielestä ehdoton kohde Teneriffalla oli eläinpuisto Loro Parque! Vuokrattiinkin loman puolivälissä auto ja ajeltiin toiselle puolelle saarta kyseiseen eläinpuistoon. Teneriffalla on muuten todella helppo liikkua vuokra-autolla: saaren poikki kulkee yksi moottoritie ja liikenne on ihan verrattavissa Suomen teihin. Ainoastaan pääkaupungin, Santa Cruzin, kohdalla eksyttiin niin mennessä kuin palatessa ja ajeltiin muutamakymmen kilometri turhaa rinkiä, mutta sekään ei häirinnyt meitä matkustajia, kuskia ehkä vähän.. Meidän porukalle piti vuokrata 7-paikkainen auto ja päivävuokra oli jotain vähän reilu 100 euroa, mutta ihan kohtuullinen hinta mun mielestä. Dieseliä piti tankata 10 eurolla.

 Eläinpuistoihin mulla on vähän ristiriitainen suhde: toisaalta rakastan niitä ylikaine, toisaalta mietityttää eläinten olosuhteet ja yleensäkin niiden vangitseminen ihmisten tuijotettavaksi. En ole vielä ratkaissut mitä mieltä niistä olen, vaan tyydyn vielä rakastamaan. Siksi vierailu Loro parquessa oli mun mielestä aivan ihana! Harmi, kun meidän pikkujätkät ei aivan täysin jaa mun rakkautta eläinpuistoihin, vaan esikoista ne alkavat jo vähän kyllästyttää.. Onneksi Loro parquen alligaattorit ja hait saivat hänetkin kuitenkin kiinnostumaan!

Reissun jälkeen lueskelin paljon netistä Loro parquesta ja esimerkiksi valaiden oloista siellä. Täytyy sanoa, että ihan oikeasti en ole tiennyt, ettei niitä tulisi käyttää tällaisissa esityksissä tai vastaavissa. Ehkä olen tyhmä ja sinisilmäinen, mutta mun mielestä valaat ja delfiinit on olleet ihan tyytyväisen oloisia näytöksissä..

 Viimeisen kuvan haitunneli oli myös melko vaikuttava kokemus!

Huh, johan tähän mahtuikin puoli reissua! Muunmuassa reissusta El Teidelle tulossa postaus erikseen! Adios!

Lähtölaskenta!

Voi voi! Aikaa on taas vierähtänyt pitkään edellisestä kirjoituksesta ja tapahtunutkin on vaikka mitä! Työharjoittelu on ohi ja hyvin meni. Lapset ja isäkin pärjäsivät kotona mainiosti!

 

Nyt kuitenkin edessä on pitkään odotettu, hartaudella suunniteltu meidän perheen ensimmäinen ulkomaan matka! Lauantaiaamuna klo.7.55 ottaa kone kohteeksi Teneriffan! Jaiks, nyt alkaa jo jännittään!

Pakkaukset on hyvällä mallilla, taksi tilattu lauantaiaamuksi viemään kentälle, matkavakuutukset ja passit hoidettu. Koiralle on hoitopaikka selvillä, ei tarvitse kuin viedä. Tänään vielä pitäisi kaupasta kipaista lapsille lentomatkalle ajanvietettä.



Jep, ajanviete.. Miten ihmeessä voi saada 5,5- ja 2,5-vuotiaan, sekä 10-kuukautisen vauvan viihtymään 6,5 tuntia paikallaan? Huhhuh, sanon minä! Toivon tosiaan, että lapset nukkuu koneessa, muuten voi olla hermoilla kestämistä. Onneksi myös mun vanhemmat on lähdössä mukaan, joten aikuisia on enemmän kuin lapsia. Näin ehkä saadaan viihdytettyä pojat vähän paremmin, tai sitten ei!

Käsimatkatavaroihin isommat pojat on saaneet itse pakata muutaman kivan lelun ja kirjan. Lisäksi toiselle ostettiin uusia palapelejä ja toiselle joku lasten matkapeli. Mukaan lähtee myös tabletti ja isomman pojan käsikonsoli. Lisäksi aion pakata piirtämisvälineet, värityskirjoja ja jotain naposteltavaa. Niin ja syödään me ruokakin koneessa. Saa tosiaan nähdä riittääkö, ja mitä tästä tulee, mutta palaan siihen sitten reissun jälkeen!

 
 kuvat lainattu finnmatkojen sivuilta!

Oi, en millään malttais oottaa aurinkoa! Ja ihania ruokia ja ennen kaikkea mahtavia maisemia! Kyllä tulee kameralle töitä! Nyt vielä 1001 asiaa hoidettavana ennen matkaa! Adiós!

P 8kk

No vierähtihän tässä näköjään taas aikaa, ennen kuin pääsin postausta rustailemaan...

P täytti alkukuusta jo 8kk, onnea pienelle <3 Ihan älytöntä miten aika menee niin vauhdilla. Miksi, oi miksi, noiden täytyy kasvaa niin nopeesti? Kohta tuokin jo kävelee ja menee tarhaan, nyyh.

P konttaa vauhdikkaasti ja istuu tukevasti ilman tukea. P nousi 7,5kk:n iässä tukea vasten seisomaan, mutta tekee sitä edelleen aika harvoin! Isoveljet ovat lähteneet kävelemään ilman tukea toinen 9,5 kk:n iässä, toinen 10,5, mutta en millään tavoin yritä kiirehtiä! Kyllä tämäkin ajallaan, eikä aika ole todellakaan vielä.

P:n suusta löytyy kaksi pientä hammasta ja yläien on ollut selvästi turvoksissa jo jonkin aikaa. Koska hampaita on vasta noin vähän, olen arka karkeuttamaan ruokaa. Näin ollen P syö edelleen sileää sosetta, eikä hirveästi sormiruokaile. Sormin on saanut toistaiseksi syödä lähinnä maissinaksuja, banaania ja riisikakkuja, joista onkin tullut yksi mieluisimpia herkkuja. P ei nirsoile ruuan suhteen ja syökin jo reilun puolikkaan pilttipurkillisen kerralla. Kiinteitä ruokia menee 4-5 päivässä. Kiinteiden ohella P on edelleen imetyksellä itsensä tahtisesti, eli imetyskerrat vaihtelee tosi paljon mm. vauvan mielialan mukaan. Myös tuttipullo P:lle kelpaa edelleen onneksi, muuten opiskelu voisi olla mahdotonta. Ruuan kanssa P juo maitoa tai vettä tavallisesta kovanokkaisesta nokkamukista.

P nukkuu tällä hetkellä vaihtelevasti huonosti tai tosi huonosti! Päiväunia hän ottaa päivässä kahdet tai kolmet, eikä niissä mitään, mutta ne yöt! Yöunet on todella katkonaisia! P heräilee syömään ja muuten huutelemaan ja saattaa valvoa ihan huvikseenkin. En ymmärrä miksei minun lapset nuku?

P on edelleen ihana hymypoika, joka ei juuri vierasta. P:lle kelpaa huomio keneltä tahansa, kunhan huomiota saa! Äiti on edelleen kuitenkin ylitse muiden ja esimerkiksi koulusta tullessani P konttaa heti ovelle vastaan itkien, ihanuus! P on pärjännyt kuitenkin mun koulupäivien ajan aina oikein hyvin mummon kanssa ja pianhan hän jääkin päivisin isän kanssa, kun minä lähden harjoitteluun.

Uusi alku!

Joku ehkä jo tietääkin mun yrittäneen pudotella raskauskiloja kahdesta melkein perättäisestä raskaudesta tässä jo puolisen vuotta. Huonolla menestyksellä tosin. Nyt olen kohta kaksi viikkoa elellyt "uutta elämää" terveellisemmällä ruokavaliolla, herkkupäivällä kerran viikossa ja runsaalla vedellä. Liikuntaa en ole vieläkään saanut sisällytettyä arkeen käytännössä yhtään, mutta eiköhän sekin pakkasten jälkeen ala jossain vaiheessa kiinnostaan.

Painoa on tällä hetkellä vähintään 10,9 kg liikaa. Sitä on edelleen n.1,5 kg enemmän kuin joskus tuossa ennen joulua jo oli. Kiitos suklaa. Pelkällä herkuttomuudella tämä paino ei näytä tippuvan, joten ruokavaliotkin pitäisi vissiin alkaa muokkaamaan. Isoin muokkauksen kohde varmasti olisi aamu- ja iltapalat, jotka mulla on 90% aina leipää, mutta kun muutakaan en keksi. Toisaalta tämä yritys kaatuu hyvin pian, jos joudun liikaa rajoittamaan syömisiäni. Huokaus.

Nyt kun koulu taas jatkui huomaan, kuinka hankalaa onkaan olla herkuton. Väsyneenä pitkän koulupäivän jälkeen olisi niiiiin helppo tarttua suklaapatukkaan ja hakea siitä vähän lohtua. Pyysin miestä tuomaan korvikkeeksi kaupasta pähkinöitä tajuamatta ollenkaan kuinka kaloripommeja ne sitten puolestaan on! Huhhuh.

Reilun kahden kuukauden päästä koittaa tuo pitkään haaveiltu ulkomaan reissu ja ehdottomasti olisin siihen mennessä halunnut päästä näistä kiloista, mutta nyt vaikuttaa epätoivoiselta...