Pikku kakkonen

Oon ollut kokoajan sitä mieltä, että toinen vauva on helpompi kuin ensimmäinen. Ja onhan se tietenki ihan loogistakin! Toiselle on enimmät tarvikkeet tallella, joten säästyy rahaa, ihan huomattavatkin summat! Toisen kanssa tietää jo parhaat niksit esimerkiksi rauhoitteluun ym. Toisen vauvan kanssa sitä on myös itsellä jo jonkinlaiset vauvanhoitotaidot kehittyneet ja on jo valmistautunut äitiyteen. Jopa synnytys ainakin mulla oli HUOMATTAVASTI helpompaa toisen kanssa.

Meidän kuopus on muutenkin ollut vauvana periaatteessa helpompi kuin isoveljensä. Isoin tekijä on toki ollut se, että tämä pieni on nyt suostunut rintaruokinnalle, veljelleen kun tissi ei kelvannut.Lisäksi tämä kaveri tuntuu olevan iloinen aina! Ainakin jos mää vaan oon paikalla!

Kuitenkin omat arjen haasteet on ollut pikku-kirpunkin kanssa. Ensimmäiset kuukaudet oli tosi itkuisia erittäin runsaan pulauttelun takia. Neuvolassa ja lääkärissä ei epäiltyä varsinaista refluksitautia, vaikka mun omasta mielestä oireet viittasi siihen kyllä vahvasti! Nelikuisena kirppu sai reseptin Gavisconiin, jota en tosin hakenut. Kokeilin lisätä kiinteitä ensin reilusti ja niin se pulauttelu sitten loppuikin noin viiden kuukauden iässä lähes kokonaan! Nykyisin syömisessä ei ole onneksi ollut enää mitään ongelmia!

Toinen haaste oli kirpun kieltäytyminen tuttipullosta kokonaan suunnilleen siinä viiden kuukauden iässä. Heitin jo hyvästit kaikelle omalle elämälle, kun noita vauvan luomuruokintavälineitä kun on hyvin hankala jättää kotiin! Yritin pari kuukautta tarjota maitoa ja vettä varmaan yhteensä lähes kymmenestä erilaisesta tuttipullosta ja nokkamukista - tuloksetta. Kunnes nyt pari viikkoa sitten kokeilin taas ja aivan yhtäkkiä pullo taas kelpasikin! Nyt annankin kirpulle joka päivä vähintään kerran maitoannoksen tuttipullosta, jottei enää kieltäytyisi siitä!Vielä ainakin hyvältä näyttää :)

Pahinta tässä kuopuksen vauva-ajassa on ollut sen älytön äiti-riippuvuus. En todellakaan oo usein ollut poissa meidän pikkusen luota yli tuntia ja lähes joka kerta se karjuu perään kuin syötävä. Esimerkiksi tuossa kuukausi takaperin kävin ystävän tupareissa, ehdin tunnin olla (tarkoituskin oli olla noin 2 tuntia), kun mies soittelee perään, että voiskohan se vielä jotain koittaa, kun kirppu on huutanut mun perään jo puoli tuntia. No, ajelin sitten äkkiä takas, otin vauvan syliin ja samantien se hiljeni. Ihanaa. Loppuiltana en päässyt enää edes vessassa käymään ilman, että pikkuinen huusi heti perään. No, tämänkin ongelman suhteen on nyt tullut vähän positiivisempi käänne: toissapäivänä kun kävin siellä elokuvissa kirppu oli ollut ihan tyytyväinen sen pari tuntia mitä olin pois :) Jospa se vihdoin tästä! Täytyy kai lapsen nyt edes oman isänsä kans pärjätä!

Ruokapakkomielteitä

En ymmärrä mistä tämä mun pakkomielle olla hyvä äiti nyt kumpuaa! Tai tottakai jokainen haluaa olla hyvä äiti, eikä tämä millään ailla oo hyvän äidin mitta, mutta kumminki! Mulla on siis pakkomielle nyt tuon kuopuksen kanssa kaikkeen sen syömiseen liittyen!

Taas kuorin, keitin ja soseutin kasviksia raivon vallassa, kun nyt vaan oon päättänyt tehdä ne itse. En osaa lopettaa, vaikken todellakaan enää jaksais. Help! Onhan se toki varmaan parempaa ruokaa vauvalle tuo itse tehty, vaikken todellakaan usko, että teollisissa vauvan ruuissa on mitään vikaa! Ja jää meidän pikkukirpun ruokavalio toistaseks myös huomattavasti ykspuolisemmaksi kuin valmiit purkkiruuat, kun mun soseutukset koostuu lähinnä perunasta, porkkanasta, parsakaalista ja bataatista! Välillä käytän myös maissia, kukkakaalia, kesäkurpitsaa ja riisiä, mutta that's it! Ja välipalahedelmät meidän kirppu on kyllä saanut purkista koko ajan..

Joo, pakastimesta löytyy myös pakastettua maitoa vieläkin kirpun ollessa yli 7kk..

Toinen pakkomielle mulla on imetys. En oo missään vaiheessa "nauttinu" kyseisestä hommasta, mutta en voi korvikettakaan antaa. Tämän toki tiedä kumpuavan siitä, että esikoinen ei alkanut aikoinaan rintaruokinnalle lainkaan. Sai vaan hulluja raivareita ja lopulta itkettiin molemmat. Jaksoin ehkä kaks viikkoa yrittää. Tämä toinen taas alkoi imeä heti synnyttyään mainiosti, joten halusin pitää siitä myös kiinni. Noin kahden kuukauden ikäsenä söi pullosta parin viikon ajan ehkä puolet päivän maitoannoksista ja meinasi kieltäytyä imetyksestä sen jälkeen kokonaan, joten menin paniikkiin enkä antanut pulloa vähään aikaan ollenkaan. Sittenhän siinä kävikin niin, ettei pullo kelvannut kohta lainkaan, joten jipii: sitähän ei lähdetäkkään enää yhtään mihinkään ilman vauvaa! No, nyt onneksi pari viikkoa sitten sain ruokittua kirpun pullosta ja siitä lähtien oonkin pitäny huolen, että vähintään kerran päivässä meillä syödään tuttipullosta! En tosin oo vielä valmistautunu imetyksen lopetukseen enkä tiedä tuleeko mulle taas paniikki, jos rinta ei kohta kelpaakkaan. Senpä näkee sitten..

Nyt kun mulla on ollut täysin pullovauva ja täysin rintavauva, en todellakaan osaa sanoa mitä tekisin kolmannen vauvan kanssa!

Ymmärrän, että ensimmäisen lapsen äidit haluaa olla tarkkoja vauvan syönnistä ja juonnista, mutta mua ei kiinnostanut esikoisen kanssa juuri lainkaan! Soseutin kyllä ruuat itse kerran tai pari ja tosiaan yritin sitä imetystä, mutta kyllä meidän iso poika on isoksi kasvanut teollisilla purkkiruuilla ja korvikemaidolla ja hyvin onkin kasvanut! Nyt "luomuillessani" pikkumies kasvaa HUOMATTAVASTI hitaampaa, tulee jopa kilon veljensä painoa jäljessä! Enkö voi jo antaa periksi?
 

Olisi pitänyt jäädä sänkyyn.

Tänään on taas ollut näitä päiviä, kun ei pitäis nousta sängystä ylös! Sen tiesi jo siitä, kun yö meni lähes täysin valvoessa! Heti aamusta perinteiset tahtojen taistelut 3-vuotiaan kanssa syömisestä ja pukemisesta, loppujen lopuksi mulla otti päähän ja pahasti. Samalla siivosin pienemmältä kakat housuista ja samalla onnistuin sotkemaan myös itseni tuohon kyseiseen tavaraan. Vein pojan kerhoilemaan ja mentiin kuopuksen kanssa kauppaan. Yritin nostaa 20 euroa rahaa automaatista niin "Tapahtumaa ei voida suorittaa, tilillä ei ole katetta". Jep. Onneksi oli pussillinen tyhjiä pulloja mukana, jotta sai ihan kaikista tärkeimmät ostettua!

Pojan kerhoilun jälkeen lähdettiin sitte kaverille kahvittelemaan ja sieltä keskustaan puistoileen, niin eiköhän ulkona alkanu just sataa lunta! LUNTA! Taas. Mikä siinä on, kun talvi menee melkein lumettomana, niin sitten sitä sataa, kun pitäs olla jo melkein kesä? Siis jotkuthan viettää jo KESÄLOMAA!

No, ei tässä suinkaan vielä kaikki. Mentiin tämän minun ystävän kanssa puiston kahvilaan kahville. Yritin siinä sitten saada kermatilkkaa kahviini ja jotenki onnistuin kaatamaan koko kannun sinne kahviini ja pitkin lattioita. Ei taas lainkaan mun päivä.

Onneksi loppupäivän pelasti leffassa käynti kahden ihanan ystävän kanssa. Kunnon hömppäkomedia, Se toinen nainen, pelasti todellakin mun päivän! Olin niin tuommosen tarpeessa! http://www.finnkino.fi/Event/300169/?dt=06.05.2014

Valokuvausta 3-vuotiaan tapaan.

Pikkuveljen kirahvi

Ja leikkimatto

tumppu? Tai villasukka?

Osa kukkaa

Isi

Tiskikoneen nupit

Kääretortun palanen

Äiskä

Pikkuveljen sänky

Kaapisto

Kuvat otettu aikavälillä tammi-huhtikuu. Ja kuvaajana toiminut siis 3-vuotias aloitteleva valokuvaaja :)

Tapetointia tapetointia!

Aaaa-aaa, aivan järkyttävä viikonloppu takana! Onneksi on jo ohi! Kunhan tuo meidän remontti joskus valmistuu, lupaan etten laita tikkua ristiin meiän talon eteen koko kesänä (niin varmaan joo..)!

Perjantaina kierreltiin KOKO PÄIVÄ kaupoissa. Kotoa lähettiin ennen 12 ja kotiin tultiin vasta iltakaheksan maissa. No saaliina oli sentään kaapistot (ihanaa myyjää kiinnosti paljon enemmän meiän vauva kuin meiän ostokset :D) koko taloon ja tapetit meidän vanhempien makkariin ja esikoisipanan huoneeseen. Tapettikauppojakin kierrettiin viis tai kuus! On aina niin fiksua lähtä liikkeelle viime tingassa. Kuten jo aiemmin mainitsin, meidän maut ei oikeen kohtaa ja siksi tapettien valinta oli taas yks iso haaste.. No, lauantaina löydettiin kuitenkin tapetti myös pienemmän tulevaan huoneeseen, niin ainakaan ei enää tartte niitä etsiä!

Ja se tapetointi! Kumpikaan meistä ei oo ennen tapetoinut. Periaatteessa jo tiedetään molemmat miten homma toimii, mutta käytäntö onkin eri asia.. Tuo ukkokulta opiskeli perjantai-iltana Youtube-videoilla tapetointia ja eikun heti lauantaina tosi toimiin vaan!

Kas näin sitä tapetoidaan!

"Master bedroom" tehosteseinä

Lähes valmis!

  

 Ja tuohan oli vasta ensimmäinen huone! Esikoisen huoneen kohdalla kaikilla oli jo mennyt hermot ja työn jälki meinas olla sen mukaista! Onneksi älyttiin molemmat lopulta jättää homma siihen ja jatkaa vasta sunnuntaina. Saatiinki kokeneempaa apua ja johan alko näyttään hyvältä :) Kuvia tulossa lisää, kunhan koko remontti alkaa valmistuun!


Ja koska kaikki aika on mennyt remonttiin
liittyvissä asioissa, on tämä tämän hetkinen koti päässyt taas IHANAAN kuntoon!

PS. Yritin tapetoida myös itse. Kulutin varmaan tunnin yhteen sellaiseen "kaistaleeseen" (mitä ne on?) ja lopulta kiskoin koko suikaleen irti seinästä raivoissaan, rytistin sen ja nakkasin menemään :D

Ei enää niin nuori?

Aivan käsittämätön ikäkriisi iskeny! Enkä mää oo hyvänen aika ees 25 vielä! Tai oon kohta 25 JO! Mun esikoispoika täyttää kesäkuussa neljä ja pikkukuopuski syyskuussa vuoden. Mutta siis NELJÄ! En ymmärrä mihin tämä aika on menny.

Tällä kertaa mun kriisi liittyy eriyisesti ammattiin ja töihin. En nimittäin todellakaan tiedä mitä haluan tehä "isona". Oonhan mää jo lähihoitaja ja ylioppilaskin, mutta tuntuu vaan ettei se enää riitä. Kaipaan haasteita! Opiskelua! Aivotyöskentelyä!

Oon keksiny jo jokusen uuden urahaaveenkin:

1. ensinnäkin haluaisin perustaa oman kirpputorin. Täällä Oulussa kun niitä on muuten melko vähän ja laatu on heikentyny. Lisäksi mulla ois vielä ystävä, joka jakaa saman haaveen. Ei vaan olla ehditty yhdessä jalostaan tätä ajatusta sen pidemmälle..

2. toiseksi haluaisin toimittajaksi! Vaikka mun kirjoitustaidoissa epäilemättä on hiomista, niin rakastan kirjoittamista! Ja oon muutenkin niin utelias, että haluan tietää kaiken mitä ympärillä tapahtuu ja selvitän usein myös taustatietoa jne. Kuinhan toimittajille vaan löytyis töitä? Perhe ja asuntolaina kun pakottaa miettiin erityisesti taloudellista puolta!

3. kolmanneksi haluan poliisiksi! Oon halunnu oikeesti jo pitkään enemmän tai vähemmän tosissaan. Olisin varmaan jo hakenukki ellei poliisikoulu ois Tampereella ja miehen työt täällä Oulussa. Ja mun kunto ei ehkä oo tällä hetkellä niin hyvä, että pääsisin sisään kouluun :D Mutta sekin ois haave..

4. neljäs, realistisin, haave olis kätilön, terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan työt. Yhdistettynä yhdeksi haaveeksi siksi, kun koulutus näihin on lähes sama. Uskon, että pitäisin mistä hyvänsä noista ammateista enemmän kuin nykyisestä, mutta en oo varma haluanko niin paljon, että viittisin lähtee vähintään 3,5 vuodeksi opiskelemaan.

Vaikka mulla on tähänkin ikään mennessä jo paljon: ihana perhe, kaks lasta ja koira, oma talo (no, pankin vielä pitkään, mutta kumminki) ja jo yks ammatti sekä se yo-tutkinto, niin silti jotain puuttuu.. Aloitin blogin pitämisenkin lähinnä halusta toteuttaa itseä tässä vaipparallin ja ruuanlaiton ohella, mutta tämäkin on vain pieni pala täyttään isoa aukkoa. Ja ei tässä nyt ainakaan enää nuorru! Vaikkakin on mulla muutakin haaveita: haluan kolmannen lapsen ja naimisiin! Täytyis varmaan alkaa suunnitteleen, missä järjestyksessä alan toteuttaan asioita.

Ehkä mun täytyy tosiaan miettiä mitä haluan elämältä!

Minä vuonna 2008. Onnellinen ylioppilas!

Vappu 2014 kuvina

Vappusiivous! Miksen oo aikaisemmin älynny käyttää lasta apuna?? :D

Munkkitaikina. Hyviä tuli!

Koti vappukunnossa!

Vappulounas

Taidekuva? Torilla ilmapallomyyjä.

Oulun tori

Pääkirjasto

Ja tärkein! Ämpärillinen metrilakua!

Onneksi sekin hömpötys taas tuli ja meni! Ja mikä parasta: viikonloppu on vasta edessä! :)