Kun lapsi sairastaa

Me ollaan onnekkaita. Minä ja mun mies ollaan perusterveitä ihmisiä. Kumpaakaan meistä harvoin vaivaa mikään perus flunssaa kummempi, mitä nyt miehellä on ihottumaa. Mää oon saanut kokea kolme tavallista raskautta ilman mitään ongelmia tai komplikaatioita. Näistä kolmesta raskaudesta on syntynyt kolme tervettä, ihanaa lasta ja myös synnytykset on sujuneet ongelmitta.

Mulla ei ole oikeutta valittaa, eikä siihen pitäisi olla aihettakaan. MUTTA... Kuopus on 4 kuukauden ikäinen, ja tähän neljään kuukauteen ei varmasti paljon yli kuukauden vertaa ole mahtunut nuhattomia päiviä. Ensimmäinen vaikeampi nuha tuli noin kuusiviikkoisena. No nuha parani ja suunnattiin rutiinina lääkärineuvolakäynnille (tällöin vauva siis jo oireeton), missä rutiinina katsottiin myös korvat. No, pitemmän tuijottelun ja vertailun jälkeen lääkäri löysi toisesta korvasta tulehduksen ja määräsi antibiootit, jotka kiltisti vauvalle syötin, olihan ne sentään lääkärin määräämiä.

Kuuri oli ja meni ja jo pian uudelleen alkoi seuraava nuha. Nenä vuoti enemmän tai vähemmän aikansa. Käytiin korvakontrollissa, josta en oikeasti saanut vastausta, onko vauvan korvat terveet vai ei. Lääkäri kertoi kaikkea epämääräistä lievästä punoituksesta ja turvotuksesta, mutta uutta kuuria ei määrännyt. No, meni viikon verran ja vauva oli yhden viikonlopun yhtä huutoa ja itkua, nenä vuosi taas. Mentiin 3kk neuvolaan, missä mainitsin asiasta, ennen rokotusten laittoa. Sattui olemaan lääkäri vapaana, joka taas katsoi korvat. Tällä kertaa punoitus oli kuulemma lisääntynyt, joten uutta antibioottikuuria hakemaan.

Taas kuuri oli ja meni. Nuha helpotti kuurin aikana, mutta palasi pian sen loputtua.Seurattiin tilannetta kotona, kunnes taas tuli muutama erityisen itkuinen ilta. Tällä kertaa suunnattiin vauvan kanssa yksityiselle lastenlääkärille Mehiläiseen. Valittiin vielä sama lääkäri, josta aikaisemmin kesältä oli todella hyvä kokemus esikoisen korvatulehduksen hoidosta. No, lääkäri tutki vauvan korvat niin valolla, kuin jollain käyrää mittavalla vehkeelläkin(?) ja terveethän ne oli. Eikä löytynyt kyllä mitään muutakaan nuhan ja itkun aiheuttajaa. Sen sijaan lääkäri kyseenalaisti neuvolalääkäreiden aikaisemmat korvatulehdus diagnoosit hyvin vahvasti! Tai hän kyllä kielsi kyseenalaistavansa, koska "eihän hän voi enää tietää", mutta epäili kyllä. Tämän yksityislääkärin mukaan noin pienten korvia ei voi diagnosoida ilman tuota käyrää mittaavaa vehjettä, ja alle puolivuotiaan korvatulehdus ei koskaan ole oireeton (kuten meillä ensimmäisellä kerralla). Lisäksi hän sanoi katsoneensa useita korvia, joihin terveyskeskuslääkäri oli jo kuurin määrännyt, ja todenneensa näitä terveiksi. Lääkäri siis käytännössä kertoi meidän TODENNÄKÖISESTI syöttäneen vauva-paralle jo kaksi antibioottikuuria turhaan! Kamala edes ajatella, mitä ne on jo saaneet pienen suolistolle aikaan. Edelleenkään varmaksihan tuota ei voi kukaan sanoa, mutta sai tämä lääkäri kyllä minut epäilemään. Jatkossa aion kyllä ehdottomasti noudattaa hänen ohjeistustaan, että jonkun diagnosoidessa vauvalle korvatulehduksen, kysytään mielipidettä myös toiselta lääkäriltä! Eihän mulla aikaisemmin tullut mieleenkään kyseenalaistaa lääkärin sanomaa. Minähän olin jo viemässä lasta korvien putkitukseen ja surkuttelin korvakierrettä!

Toisaalta tämä korvakierteen olemattomuus oli tietenkin helpottavaa, mutta jatkuva nuhaisuus on nyt entistä enemmän mysteeri. Ja mahdollista syytä tai hoitokeinoa on entistä hankalampi saada selville, kun se ei perinteisesti korvista löydy.

Mitä kuuluu alkuviikkoon?

Urgh. Takas elävien kirjoihin toivottavasti pikkuhiljaa! Sairastupaa vietetty perjantaista asti ja näemmä nuorin jatkaa sairastelua edelleen. Ollaan oltu ihanassa mahataudissa, joka ei kuitenkaan tarttunut muihin kuin minuun ja meidän pienimpään. Meihin sitten muidenkin eestä. Huoh.

Koti näyttää räjähtäneeltä ja naama vielä pahemmalta. Painoa tällä pikadieetillä putos jopa kilo, kun ei saattanut muutamaan päivään syödä oikeastaan mitään. Ehkä jo tänään?

Tuohon kotiin palaten: sunnuntaina koin äkillisen reipastumisen ja sain kerättyä pöydiltä ja lattioilta käytännössä kaiken ylimääräisen pois ja siivosin muutenkin vähän. Maanantaina olo taas paheni entisestään ja valehtelematta tunnissa tai parissa nuo meidän pikku-terroristit oli saaneet kaiken levitettyä uudelleen! Tällä hetkellä täällä näyttää ihan kirjaimellisesti räjähtäneeltä! En vaan tajua, että mikä siinä on, jos ite en jaksa tehdä yhtään mitään, niin kukaan muukaan ei tee? Apua.

Ollaan jakauduttu täällä sairaspetiin ja tervepetiin, jossa nyt ei toisaalta ole mitään järkeä, kun me sairaatkin ollaan löhötty päivät tervepedissä (=olohuoneen levitettävä sohva). Silti jotenkin ihmeessä isimies ja esikoinen on terveenä edelleen. Saa kyllä luvan pysyäkkin, riittää tämä sairastaminen taas vähäksi aikaa!

Kiitos ja näkemiin.