sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Parasta just nyt.

Parasta just nyt on olla äiti 4-vuotiaalle ihanalle vesselille. On mahtava seurata toisen kehitystä pikku lapsesta isoksi pojaksi. Enää ei tarvi äitiä joka asiassa, mutta vielä uskaltaa ja voi tulla syliin. Voidaan käydä yhdessä "henkeviä" keskusteluja ja toisella on valtava kiinnostus maailmaan. Lisäksi tuo uskomaton halu oppia uutta on niin ihailtavaa!


Parasta just nyt on olla äiti vuoden ikäiselle muruselle! Vauva-aika alkaa olla ohi ja uusi vaihe elämässä on saavutettu. Toinen oppii valvavasti uutta kokoajan ja kehittyy ihan älyttömästi pienenä ihmisenä. Kuitenkin äidin kaipuu on vielä suuri ja mielellään "juoksee" syliin ja halaamaan, kun vaan äitin näkee. Lisäksi tuollainen vuoden ikäinen nyt on vaan aivan kertakaikkisen valloittava venkula! Ainakin meidän pikkuinen, joka jaksaa hymyillä melkein aina. Tietenkin tällä iällä on myös omat ISOT haasteensa, kuten se, että jokainen kaappi ja laatikko täytyy tyhjentää ja koskea muutenkin kaikkialle. Meillä on myös opittu kiipeilemään ja tuon ipanan saattaa löytää ihan mistä vain.



Parasta just nyt on olla kotiäiti. Saa keskittyä täysillä näitten pienten miesten elämään, eikä tarvitse tuhlata energiaa työntekoon. Mikä sinänsä on tietenkin kans mukavaa, mutta ei just nyt. Vaikka välillä tuntuu, että kaipaisi enemmän "sisältöä" ja järkevää tekemistä päiviin, on mun paikka kuitenkin vielä kotona. Lapset on kuitenkin pieniä vaan vähän aikaa, vaikkei se aina siltä tunnu. Tosin en missään nimessä vastusta myöskään päivähoitoa, ja se tekisi varmasti vaan hyvää ainakin tuolle meidän isommalle, mutta jotenkin en silti raski.


Parasta just nyt on tämä joulun odotus <3 Musta on tullut niin jouluihminen noitten pikkukaverien myötä, että alan ihan fiiliksissä odottelemaan jo lokakuun alussa. Alkuviikosta kannoin joulukoristelaatikot varastosta ja nyt en malttais millään pitää näppejä enää erossa niistä! No, lupaan ainakin viikon odottaa vielä ja tontut ei pääse oviin tai ikkunoihin vielä kahteen viikkoon! Sen sijaan pihalle on yhdet kolmista valoista saatu jo ripustettua ja keittiön ikkunasta löytyy jo jouluverho (no, vielä kaks viikkoa sitten ei ollut verhoa ollenkaan!). Tätä marraskuuta vihaan ylikaiken muuten, niin tuosta joulusta saa sentään vähän piristystä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti