torstai 24. maaliskuuta 2016

Lähtölaskenta!

Voi voi! Aikaa on taas vierähtänyt pitkään edellisestä kirjoituksesta ja tapahtunutkin on vaikka mitä! Työharjoittelu on ohi ja hyvin meni. Lapset ja isäkin pärjäsivät kotona mainiosti!

 

Nyt kuitenkin edessä on pitkään odotettu, hartaudella suunniteltu meidän perheen ensimmäinen ulkomaan matka! Lauantaiaamuna klo.7.55 ottaa kone kohteeksi Teneriffan! Jaiks, nyt alkaa jo jännittään!

Pakkaukset on hyvällä mallilla, taksi tilattu lauantaiaamuksi viemään kentälle, matkavakuutukset ja passit hoidettu. Koiralle on hoitopaikka selvillä, ei tarvitse kuin viedä. Tänään vielä pitäisi kaupasta kipaista lapsille lentomatkalle ajanvietettä.



Jep, ajanviete.. Miten ihmeessä voi saada 5,5- ja 2,5-vuotiaan, sekä 10-kuukautisen vauvan viihtymään 6,5 tuntia paikallaan? Huhhuh, sanon minä! Toivon tosiaan, että lapset nukkuu koneessa, muuten voi olla hermoilla kestämistä. Onneksi myös mun vanhemmat on lähdössä mukaan, joten aikuisia on enemmän kuin lapsia. Näin ehkä saadaan viihdytettyä pojat vähän paremmin, tai sitten ei!

Käsimatkatavaroihin isommat pojat on saaneet itse pakata muutaman kivan lelun ja kirjan. Lisäksi toiselle ostettiin uusia palapelejä ja toiselle joku lasten matkapeli. Mukaan lähtee myös tabletti ja isomman pojan käsikonsoli. Lisäksi aion pakata piirtämisvälineet, värityskirjoja ja jotain naposteltavaa. Niin ja syödään me ruokakin koneessa. Saa tosiaan nähdä riittääkö, ja mitä tästä tulee, mutta palaan siihen sitten reissun jälkeen!

 
 kuvat lainattu finnmatkojen sivuilta!

Oi, en millään malttais oottaa aurinkoa! Ja ihania ruokia ja ennen kaikkea mahtavia maisemia! Kyllä tulee kameralle töitä! Nyt vielä 1001 asiaa hoidettavana ennen matkaa! Adiós!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti