torstai 24. syyskuuta 2015

Syysmasennus

Tällä viikolla en laihduta. Pakko vaan välillä pitää taukoa, kun ei jaksa. Muutenkin, iskenyt joku ihmeen syysmasennus. Aina olen ollut sitä mieltä, ettei loka- ja marraskuussa ole mitään hyvää, mutta nyt tämä ankeus-ahdistus-masennus iski jo tällä viikolla. Huoh, jotain pitäisi keksiä.

Sen verran olen puntaria vilkaissut, että paino ei ole lähtenyt kohoaan taivaisiin, mutta conssit saa vielä jäädä kauppaan. Ihan sama, en jaksa. Yritän edes vähän liikkua ja jonkinlaista ruokarytmiä pitää yllä, mutta vastapainoksi keskimmäisen synttäriherkut on kyllä kadonneet turhankin reippaaseen tahtiin. Nam ja maiskis!

Mutta voi ankeus tätä syksyä, harmautta ja pimeyttä! Aamulla väsyttää niin, ettei meinaa millään silmiä saada auki ja kun saakin, iskee armoton ahdistus. En kyllä edes ymmärrä tätä oloa, kun syksy yleensä on mun mielestä ihan kiva! Ilma viilenee mukavasti, puut pukeutuu kauniisiin väreihin ja ulkona on mukava olla ja liikkua! Paitsi jos on liian kylmä, pimeä tai märkä, kuten usein on! Jotain piristävää pitäisi keksiä, esimerkiksi pientä viikonloppureissua, ja äkkiä!

Onneksi meillä arki on yhtä häsellystä, ettei täällä turhia ehdi masenteleen. On tanssia, uintia, perhekahvilaa, leikkitreffejä ja pian vielä kouluakin! Eilen pääsin pitkästä aikaa myös kirpparille, mistä tulee vaan aina niin hyvä fiilis! Shoppailua ilman huonoa omaatuntoa <3

Jep, mää vietän tämän viikon loppuun syöden ja laiskotellen ja koitan kaivaa jostain uutta energiaa ensi viikkoon!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kun lapsi sairastaa

Me ollaan onnekkaita. Minä ja mun mies ollaan perusterveitä ihmisiä. Kumpaakaan meistä harvoin vaivaa mikään perus flunssaa kummempi, mitä nyt miehellä on ihottumaa. Mää oon saanut kokea kolme tavallista raskautta ilman mitään ongelmia tai komplikaatioita. Näistä kolmesta raskaudesta on syntynyt kolme tervettä, ihanaa lasta ja myös synnytykset on sujuneet ongelmitta.

Mulla ei ole oikeutta valittaa, eikä siihen pitäisi olla aihettakaan. MUTTA... Kuopus on 4 kuukauden ikäinen, ja tähän neljään kuukauteen ei varmasti paljon yli kuukauden vertaa ole mahtunut nuhattomia päiviä. Ensimmäinen vaikeampi nuha tuli noin kuusiviikkoisena. No nuha parani ja suunnattiin rutiinina lääkärineuvolakäynnille (tällöin vauva siis jo oireeton), missä rutiinina katsottiin myös korvat. No, pitemmän tuijottelun ja vertailun jälkeen lääkäri löysi toisesta korvasta tulehduksen ja määräsi antibiootit, jotka kiltisti vauvalle syötin, olihan ne sentään lääkärin määräämiä.

Kuuri oli ja meni ja jo pian uudelleen alkoi seuraava nuha. Nenä vuoti enemmän tai vähemmän aikansa. Käytiin korvakontrollissa, josta en oikeasti saanut vastausta, onko vauvan korvat terveet vai ei. Lääkäri kertoi kaikkea epämääräistä lievästä punoituksesta ja turvotuksesta, mutta uutta kuuria ei määrännyt. No, meni viikon verran ja vauva oli yhden viikonlopun yhtä huutoa ja itkua, nenä vuosi taas. Mentiin 3kk neuvolaan, missä mainitsin asiasta, ennen rokotusten laittoa. Sattui olemaan lääkäri vapaana, joka taas katsoi korvat. Tällä kertaa punoitus oli kuulemma lisääntynyt, joten uutta antibioottikuuria hakemaan.

Taas kuuri oli ja meni. Nuha helpotti kuurin aikana, mutta palasi pian sen loputtua.Seurattiin tilannetta kotona, kunnes taas tuli muutama erityisen itkuinen ilta. Tällä kertaa suunnattiin vauvan kanssa yksityiselle lastenlääkärille Mehiläiseen. Valittiin vielä sama lääkäri, josta aikaisemmin kesältä oli todella hyvä kokemus esikoisen korvatulehduksen hoidosta. No, lääkäri tutki vauvan korvat niin valolla, kuin jollain käyrää mittavalla vehkeelläkin(?) ja terveethän ne oli. Eikä löytynyt kyllä mitään muutakaan nuhan ja itkun aiheuttajaa. Sen sijaan lääkäri kyseenalaisti neuvolalääkäreiden aikaisemmat korvatulehdus diagnoosit hyvin vahvasti! Tai hän kyllä kielsi kyseenalaistavansa, koska "eihän hän voi enää tietää", mutta epäili kyllä. Tämän yksityislääkärin mukaan noin pienten korvia ei voi diagnosoida ilman tuota käyrää mittaavaa vehjettä, ja alle puolivuotiaan korvatulehdus ei koskaan ole oireeton (kuten meillä ensimmäisellä kerralla). Lisäksi hän sanoi katsoneensa useita korvia, joihin terveyskeskuslääkäri oli jo kuurin määrännyt, ja todenneensa näitä terveiksi. Lääkäri siis käytännössä kertoi meidän TODENNÄKÖISESTI syöttäneen vauva-paralle jo kaksi antibioottikuuria turhaan! Kamala edes ajatella, mitä ne on jo saaneet pienen suolistolle aikaan. Edelleenkään varmaksihan tuota ei voi kukaan sanoa, mutta sai tämä lääkäri kyllä minut epäilemään. Jatkossa aion kyllä ehdottomasti noudattaa hänen ohjeistustaan, että jonkun diagnosoidessa vauvalle korvatulehduksen, kysytään mielipidettä myös toiselta lääkäriltä! Eihän mulla aikaisemmin tullut mieleenkään kyseenalaistaa lääkärin sanomaa. Minähän olin jo viemässä lasta korvien putkitukseen ja surkuttelin korvakierrettä!

Toisaalta tämä korvakierteen olemattomuus oli tietenkin helpottavaa, mutta jatkuva nuhaisuus on nyt entistä enemmän mysteeri. Ja mahdollista syytä tai hoitokeinoa on entistä hankalampi saada selville, kun se ei perinteisesti korvista löydy.



maanantai 14. syyskuuta 2015

Voi pizza minkä teit!

No sen se pizza ainakin teki, ettei puntari näytä tänään kuin 800 grammaa vähemmän kuin viikko sitten. No, edelleen hiljaa hyvä tulee vai mitä? Ja onneksi Superstarsseilla on ihan hyvä kävellä!

Joo, viime viikko meni taas aika reippaassa tahdissa! Maanantaina oli tanssitreenit ja lauantaina vauvauinti. Sunnuntaina pyöräilin viitisen kilometriä ja kävin puolitoista tuntia mustikkametsällä, lisäksi kävelin lauantaita lukuunottamatta joka päivä pitkän lenkin, parhaimmillaan 10 kilometriä päivässä ja yhteensä viikon aikana varmasti yli 20 kilometriä. Siksi olisi ollut lupa odottaakkin parempia tuloksia tällä viikolla, mutta kuten sanottu: voi pizza minkä teit! Ja pätkisjätski. Ja karkit. Oi voi...

Nämä mun herkkulauantait hidastaa tosissaan mun projektin etenemistä, mutta jos mä kiellän iteltäni nekin, en saavuta tuloksia koskaan. Ja kun eihän tässä nyt edelleenkään ole kiirettä mihinkään. Täytyisi vaan oikeasti osata hillitä tuota herkuttelua! Mun lauantaipussi (300 grammaa karkkia, nam!) sisältää kaloreita oikeasti yli 1000! Huhhuh, oikeesti! Siihen päälle puoli pellillistä kotitekoista pizzaa ja puoli purkkia pätkisjäätelöä, niin ei kai voi paljoa toivoa?

No, tällä viikolla aion taas panostaa liikuntaan, etenkin tuohon kävelyyn, sitä kun on helppo harrastaa lasten kanssakin. Keskimmäinen viettää syntymäpäiviä sunnuntaina, joten silloin on luvassa myös herkuttelua, mutta pyrin pitämään annokset kohtuullisina. Maanantainapa sen taas näkee miten onnistun. Kuitenkin olisi kiva päästä jossain välissä kaivamaan myös ne kaikki liian pienet housut varastosta takaisin vaatekaappiin ja käyttöön!

Pudotusta yhteensä tähän mennessä on siis 4,5kg. Massaa on vielä 6 kg enemmän kuin ennen raskautta ja silloin oli vähintänä 5 kg liikaa. Eli vähintään 11kg pitäisi vielä karistaa!

perjantai 11. syyskuuta 2015

P jo 4kk

P täytti viime viikolla 4 kuukautta, onnea äitin isopieni kulta <3

P elelee edelleen pelkällä rintamaidolla, mutta nyt kasvu oli sen verran hidastunut, että kiinteiden aloitus alkaa olla ajankohtaista. P oli 64,2cm pitkä ja painoa oli 6900g.  Vaatekoko on 62-68. P sai neuvolassa myös ensimmäiset rokotteet (korvatulehduksen vuoksi ei annettu 3kk neuvolassa). Reaktio rokotteisiin oli hyvin vähäinen: pieni itku, joka loppui heti tutilla ja sylillä, sekä aavistuksen kovempi kitinä ja itkuisuus seuraavana yönä.

P osaa tosiaan kääntyä selältä vatsalleen, mutta ei vielä takaisin, ainakaan tahdonalaisesti. P pyörii myös kellonviisarin tavoin itseään ympäri lattialla. Hän ei kuitenkaan juuri lattialla viihdy, vaan on edelleen oikea sylivauva <3 


P on hyvin saanut paikkansa veljessarjassa: keskimmäisen kanssa heistä on tullut jo mitä parhaimpia kavereita! N käy usein halaamassa ja pussaamassa P:tä ja P nauraa ääneen jo N:n tullessa lähelle! Myös esikoinen tykkää edelleen ottaa P:n syliin ja onkin usein äitin apuna hoitamassa veljeä. 

P nukkuu edelleen lyhyehköjä pätkiä, mutta päiväunien kesto on sentään usein jo yli tunnin. Yleensä päivään mahtuu kolmet päiväunet puolesta tunnista kahteen tuntiin. Useimmiten päiväunet nukutaan vaunuissa, sillä me ollaan kuitenkin paljon liikkeellä. Yöllä P herää 2-5 kertaa ja ensimmäisestä heräämisestä asti P nukkuu meidän vanhempien vieressä. P huolii hyvin maidon myös tuttipullosta, mutta jostain syystä ei viihdy kovin hyvin isänsä seurassa! Mulla on menoja pari kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan, ja usein P käyttää nämä ajat huutamalla. Toivon tosiaan, että tämä on vain vaihe..

P:stä on tullut niin täydellisesti meidän perheen puuttuva palanen, että on ihan mahdoton enää ajatella elämää ilman häntä!

Ps. Olen kuvannut kuluneen kuukauden aikana ihan säälittävän vähän! Täytyy kyllä kaivaa jatkossa kamera ahkerammin esille, ettei mene kalliit muistot hukkaan!

maanantai 7. syyskuuta 2015

Viides viikko: flunssaa ja taistelua

Otsikkokin sen kertoo: sairastettu on. Mulla edelleen jatkuu tämä ihmeellinen olo, kuin flunssa olisi tulossa, mutta ei vaan kunnolla tule. Nyt "sentään" vähän alkanut nenä vuotaan. Sen sijaan mies ja kuopus on tosi flunssaisia. Kuopus valvottaa yöt ja mies ei jaksa auttaa. Että kovasti tahtoo vastustaa tämä minun projektini.

-1,2 kiloa on kuitenkin saavutus menneeltä viikolta. Viidessä viikossa painoa on pudonnut 3.7 kiloa, mikä ei todellakaan vielä paljon ole, mutta edelleenkään en kiirehdi.

Jostain syystä alkuviikon, lähinnä maanantain ja tiistain, jaksan aina skarpata hyvin, mutta kun viikko lähenee loppuaan alan lipsua ja laiskotella! Näin myös viime viikolla: maanantaina kävelin 2 kertaa viiden kilometrin lenkin ja illalla alkoi uusi tanssiharrastukseni, tiistaina kävin poikien kanssa uimassa ja keskiviikkonakin vielä kävelin pari kilometriä. Sen sijaan torstaina käytiin Haaparannassa ja ostin reilun määrän karkkia, jotka myös söin, lauantaina söin jäätelöä ja karkkia, sekä rasnkalaisia ja muuta rasvaherkkua, sunnuntaina mustikkapiirakkaa. Ja paljon. Miksi tämä on niin hankalaa??

Tällä viikolla on tarkoitus jatkaa pitkillä kävelylenkeillä, tanssitreeneillä ja huomattavasti vähemmällä herkulla! Tosin viikonloppuna aion leipoa pizzaa, mutta edes lauantaihin asti täytyy skarpata. Matkaa consseihinkin on vielä 1,9 kiloa...

Pitäisi etsiä internetin syövereistä helppoa, kevyitä ja herkullisia reseptejä lähinnä arkiruuan laittoon. Ja jokapäiväinen lounas, tonnikalasalaatti, voisi kaivata hieman vaihtelua myös...

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Ihana kamala imetys!

Jatkuvasti saa lukea juttuja imetyksen hyödyistä ja jopa haitoista, sekä julki-imetyksestä ja imettävistä julkkiksista. Onhan se nyt toki tärkeä ja iso asia, mutta eikö se nyt kuitenkin ole vain sen äitin ja lapsen välinen juttu?!

Taustana kerrottakoon, että mulla on kolme lasta. Ensimmäisen kanssa imetys ei koskaan alkanutkaan rintaraivareiden ja surkean imetysohjauksen vuoksi. Toista imetin 10 kuukautta, joista puoli vuotta meni niin, ettei vauva huolinut maitoa mistään muulta kuin rinnasta. Tämä kolmas on pian 4 kuukautta ja on täysimetyksellä, mutta huolii äidinmaitoa myös pullosta ilman mitään ongelmia. Vihdoin sain ehkä jokaisen toivoman vauvan, joka ei valikoi ruokintatapaansa!

Netissä äidit väittelee, onko vauva täysimetyksellä, jos kerran nuolaisee banaania tai on saanut ensimmäisten elinpäivien/ viikkojen aikana kerran korviketta. Miksi ihmeessä sillä on mitään väliä? Meidän kuopus on täysimetyksellä, mutta hän on sitä siksi, että pelkään korvikkeen tai kiinteiden aiheuttavan masuvaivoja. Isoveljet on molemmat olleet masuvaivaisia ja tämä on vielä säästyny!

Joo, tottakai imetys on suositeltavaa! Ei sitä voi kukaan kieltää. Ja onhan se nyt vaan luonnollisinkin ruokinta pienokaiselle. Imetys on halpaa ja parhaimmillaan hyvin helppoa! Imetys on jotain todella erityistä äitin ja lapsen välillä, eikä sitä tunnetta voi oikein edes kuvailla, se täytyy itse kokea. Imetetyllä vauvalla ruoka on aina mukana, sopivassa koossa ja muodossa ja oikean lämpöistä ynnä muuta ynnä muuta. 

MUTTA imetys voi olla hyvinkin työlästä, esimerkiksi rintaraivareiden tai tiheän imun kausien aikaan. Imetys on haasteellista, kun perheessä on isompia lapsia, jotka ainakin meillä mielellään tekee ilkeyksiään juuri silloin, kun äitillä roikkuu vauva tississä. Eikä isompien mustasukkaisuutta ainakaan helpota, kun heille joutuu sanomaan jatkuvasti että "odota, nyt äiti syöttää vauvaa" tai "en pysty nyt tekemään sitä tai tätä, kun syötän vauvaa". Meilläkin isoinkin on vasta viisivuotias ja tarvitsee äitiä vielä hyvin paljon.

Imetys voi sitoa äitiä vauvaan kohtuuttoman paljon, jos käy niinkuin meidän keskimmäisen kohdalla. Tuolloin en itse päässyt MIHINKÄÄN kotoa. Mulle se sopi tuolloin aivan hyvin, mutta joku voisi väsyä kohtuuttomasti joutuessaan esimerkiksi luopumaan tärkeästä harrastuksestaan tai vastaavasta vauva-ajaksi. Onhan vauva-aika lyhyt, mutta sitäkin väsyttävämpi.

Kuva lainattu!
Ennen tätä kolmatta lasta mun suhtautuminen julki-imetykseen oli myös ehdoton EI. Meidän keskimmäinen syntyikin syyskuussa, joten kotona tuli oltua tiiviimmin hänen imetysaikansa ja pakolliset imetykset julkisilla paikoilla hoidin yleensä lastenhoitohuoneessa tai vessassa! Nyt meidän kuopus kuitenkin syntyi toukokuussa, juuri sopivasti kesävauvaksi. Isompien takia kesällä ei olla kovinkaan paljoa kotona oltu, vaan on tullut kierrettyä tivolit ja leikkipuistot ja näin ollen imettämäänkin olen joutunut jos vaikka missä! Löysin kuitenkin pelastuksen! Tilasin netistä imetyssuojan, jonka avulla saan peitettyä itseni ja olen kyennyt imettämään todellakin ihan missä vaan! Edelleen hakeudun mieluiten syrjään tai sinne lastenhoitohuoneeseen, mutta nyt pystyn julki-imetykseen vaikka ravintolassa. Minun kohdalla kyseinen suoja on oikeasti mahdollistanut imetyksen jatkumisen kesän yli! Älkääkä käsittäkö väärin; missään tapauksessa en paheksu juli-imettämistä itseään peittämättäkään, jokainen tehköön tavallaan (vaikka molemmat rinnat paljaana!), mutta minä en siihen pysty.

Mulla tosiaan on kokemusta niin imetetystä kuin pullolla ruokitusta vauvasta ja molemmat ovat kasvaneet ja kehittyneet yhtä hyvin! Sekä korvikeruokittu että imetetyt ovat säästyneet allergioilta ja sairastelleet suurin piirtein yhtä vähän. Pointtina tällä minun kirjoituksella olikin, että ei ole väliä miten ruokkii vauvansa, vaan jokainen tekee kuten itselle parhaiten sopii! Eikä kukaan ole sen parempi tai huonompi äiti päätyi sitten syöttämään vauvansa pullosta tai rinnasta. Annetaan itsellemme ja toisillemme armoa, jookos!?


tiistai 1. syyskuuta 2015

Viikko 4: repsahduksia

Oon siis nyt 4 viikkoa yrittänyt keventää ja pudottaa painosta yhteensä vähintään 15 kiloa. Imetän kuopusta, joten ruokavaliota en edelleenkään lähde ihan hirveästi muuttamaan, esimerkiksi hiilarit on ja pysyy, jottei maidon määrä vähene. Myöskään liikuntaan on hankala löytää aikaa, mutta yritys on kova!

+ 400 grammaa. Jep, niin hyvin meni viime viikko! Conssit antaa odottaa vielä hyvinkin itseään, huoh. Keskiviikkona mulla alkoi tosi huono ja heikko olo, joten en jaksanut lähteä puistojumppaan. Sen sijaan pyysin miestä hakemaan mulle K-marketista uutta pätkisjäätelöä! Oi nam! Perjantaina taas lapsi sairasti, joten ruuan tekoon ei jäänyt aikaa ja syötiin pizzaa! Siitä huolimatta vietin vielä lauantaina herkkupäivää ja sunnuntaina käytiin kaverin lapsen synttäreillä. Ei tässä varmaan enää muita selityksiä tarvita? Kävin mää sentään tiistaina uimassa!

No joo, tällä viikolla toiveena vähän parempi menestys. Maanantaina alkoi mun uusi harrastus: itämainen tanssi! Tänään alkaa lasten uinti, jossa mulla tosin ei juuri ole mahdollisuutta itse uida. Lisäksi aion käyttää esikoisen tarhapäivät hyväksi pitkiin kävelylenkkeihin. Myöskään tällä viikolla ei pitäisi olla erityisiä syitä sortua, mikäli tämä mun huono, heikko olo ei tästä pahene tai äidy ihan oikeaksi flunssaksi. Koska sitten mua ei pidä mikään erossa jäätelöstä, heh!

Tähän mennessä painoa on tippunut yhteensä vasta 2,5 kiloa, mutta en lannistu, koska mihinpä tässä kiirettä olisi!