Puolivuotias!

Minun vauva jo puoli vuotta! Huhhuh. Vietettiin kuopuksen puolivuotissynttäreitä viime viikolla. Muodostettiin tämä perinne keskimmäisen täyttäessä puoli vuotta, esikoisella moiset juhlanpuolikkaat ei tullut mieleenkään, osa syynä kaiketi, että hänellä tuo ikä tuli täyteen jouluna!

Meidän puolivuotispippalot on kuitenkin hyvin pienet: kutsuvieraina vain isovanhemmat ja pieni lahja vapaaehtoinen! Pitemmittä puheitta, tässä meidän juhlat.

Menu näissä juhlissa oli kinuski-mansikkahyydykekakku, joka epäonnistui ulkonäöltään täysin, mutta maku sentään oli hyvä! :D Suolaiseksi leivoin kinkku-juustomuffineja, mitkä olikin ensimmäisiä suolaisia muffineja mitä olen tehnyt. Ja hyviä olivatkin! Ehdottomasti näitä tehdään meillä toistekin.

Lahjaksi muru sai meiltä vanhemmilta Nipsun ja mummulta purulelun. Toinen mummu toi vielä illalla ihanan nallekarhun.

Tarkempaa kirjoitusta meidän puolivuotiaasta on tulossa joskus myöhemmin, mutta onnea vielä meidän pieni <3

Halloween(juhlat) meidän tapaan.

Halloween oli ja meni(onneksi), mutta pitihän munkin saada palata vielä aiheeseen!

Minä en viettäisi Halloweenia välttämättä ollenkaan, jos päätös olisi yksin mun. Nykyisin sitä kuitenkin tuputetaan joka puolelta, joten tänä vuonna ei voinut välttyä siltä, että meidän 5-vuotias tuumi jo viikkoja sitten, että hän haluaa Halloween-juhlat! Osansa tähän antoi myös se, että pidettiin pienet juhlat jo viime vuonna ja ryökäle vielä muisti ne!

Pukukaan ei tietenkään voinut olla sama kuin viime vuonna, siispä suunnattiin vielä perjantai-iltana "pikaisesti" Ideaparkkiin. Jep, pikaisesti: olin unohtanut Ideaparkin synttärit ja asiakkaita oli MUUTAMA!. No mieluinen lohikäärme-puku onneksi löytyi!

Vauhtiin päästyäni leivoin tarjottavaksi taas vaikka ja mitä: muumionakkeja, kummituksia, hämähäkki-muffineja, kurpitsakakkua ja tietenkin juomaksi myrkkyä! Lapsen kaverin äiti toi tullessaan vielä ylläolevan kuvan ihanat hämähäkki-keksit!

 

Haha, pöytäliinana meillä oli jätesäkki, sentään käyttämätön! Jostain lastenohjelmasta esikoinen oli bongannut vielä kurpitsalyhdynkin, joten sellainenkin täytyi saada! Onneksi mää kuitenkin tykkään järjestää juhlia ja kivathan ne nämäkin taas oli, että melkein pitäis kiittää tuota esikoista, että taas halusi juhlia :)

Perinteiseen tapaan käytiin illalla vielä muistamassa poisnukkuneita Intiön hautausmaalla <3

2.viikko

Ensimmäinen viikko uutta laihdutusyritystä tuli ja meni, ihan älytöntä vauhtia kulkee aika! Saldona on -600 grammaa, viikonloppuisista Halloween-juhlista huolimatta! Hieman lisää liikuntaa ja paljon lisää veden juontia, siinä on avain kevyempään olomuotoon!

Tällä viikolla vietetään kuopuksen puolivuotissynttäreitä (kakkua!), tulevan kummitytön ristiäisiä (kakkua!) ja isänpäivää(kakkua!), joten toiveet ei ole kovin suuret. Mutta yritän liikkua ja juoda! Vaunujen puhjennut rengas voi tosin hieman hidastaa menoa, mutta jospa tuo meidän isimies osaisi sille jotain tehdä!

Tänään edessä tanssitreenit ja aion kyllä vetää niin täysillä, että! Kotonakin voisi alkaa jumppaileen lasten kanssa, jos jostain löytyisi vaikka hyvä video ohjeeksi? Lisäksi on pakko jo alkaa panostaan muutenkin arkiliikuntaan! Syön edelleen ihan liikaa makeita herkkuja, mutta just nyt en vaan voi jättää syömättä. Muuten arkiruokailut on melko hyvin kunnossa.

No, näillä mennään taas eteenpäin ja toivotaan, että joskus saan vähän ylimäärästä pois ja painon laskusuuntaan!

Matka jatkuu.

No niin! Nyt taas reiluksi kuukaudeksi venähtäneen lorvailun jälkeen otan itseäni niskasta kiinni ja jatkan laihduttamista. En jaksa vieläkään olla niin tiukka, kuin aiemmin ja aion sallia itselleni esimerkiksi kahvipöydän herkuttelut sukulaisten tai ystävien kanssa, kunhan kahvittelusta ei tule joka päiväistä, eikä siitä tule.

Tämä on nyt sitten uusi alku projektille ja unohdan jo aiemmat karisseet kilot. Nyt painoa on reilu 5 kg enemmän kuin ennen raskautta ja tavoitteeseen on matkaa vähintään reilu 10 kg! Edelleen imetän, joten mihinkään kovin erityisiin ruokavalioihin ei sen puolesta ole mahdollisuutta. En missään nimessä aio antaa minun painon pudotuksen vaikuttaa imetykseen millään tavalla. Liikkuminen on jäänyt taas lähes olemattomiin, joten sitä yritän lisätä mukaan arkipäiviin entistä enemmän, mutta ennen kaikkea panostan säännölliseen, terveelliseen ruokarytmiin ja huomattavasti vähempään herkutteluun!

Jo aiemmin käytössä ollut palkintojärjestelmä motivoi minua, joten pidän sen edelleen. Conssithan meille jo muutti ja nyt seuraavaan palkintoon on matkaa -3,1kg. Sitten palkitsen itseni muumikulholla!

Koulu jatkui nyt jo kunnolla ja tulevat tentit ja tehtävät tuo mukanaan aika paljon stressiä, mikä mulla tarkoittaa mm. sitä, että suklaata kuluu! Mutta en aio antaa yksittäisten sortumisten lannistaa mua, vaan aina sieltä pohjalta on ennenkin ponnistettu! Edelleenkään en ota paineita tästä laihtumisesta, siedän kyllä omaa peilikuvaani ihan hyvin näinkin, mutta mielellään mahtuisin entisiin housuihini ja olisihan se nyt mukava olla edes vähän timmimpi. Mutta kaikki aikanaan!

Pikku-P 5kk

Äidin kulta-muru on nyt jo 5,5 kuukautta, että myöhässä ollaan taas.. Mutta kuitenkin, onnea muru <3

P oppi ryömimään päivän 5kk synttäreittensä jälkeen! Ensin edettiin puoli metriä vartissa, nyt mennään jo helposti huoneesta toiseen ja liikkeellä ollaan jatkuvasti. P menee myös konttausasentoon, mutta sillä tavalla ei vielä etene. Enää P ei kuitenkaan pysy hetkeäkään aloillaan ja esimerkiksi vaipan vaihdosta on tullut täyttä tahtojen taistelua. Jostain ihmeen syystä jo tässä vaiheessa kotona kiinnostaa mm. koiran kuppi ja kenkien syönti!

P oli lähes 5,5 kuukautta täysimetyksellä, kunnes eilen aloitettiin antamaan porkkanaa. Maistui! Myös sormiruokailu kiinnostaa mua, mutta ehkä vasta myöhemmässä vaiheessa! P juo äidin maitoa myös tuttipullosta, mikä mahdollistaa äidille välillä hetken oman ajan!

P:n 5kk mitat oli 7290g ja 65,3cm. Pituutta oli tullut reilu sentti ja painoa vajaa 400 grammaa. Paljonhn se ei ole, mutta kasvanut sentään on. Pituuskäyrä oli tällä hetkellä jyrkässä laskussa..

P rakastaa isoveljiään! <3 Usein nauru tulee jo jommankumman tullessa lähelle, viimeistään veljen höpötettyä jotain. P ei enää myöskään nirsoile vanhempien välillä, kun aikaisemmin jossain vaiheessa kelpasi vain äiti.

 

P tekee ensimmäisiä hampaita. Alaien on jo turvoksissa ja vaaleaa näkyy läpikin, lisäksi ien kutiaa selvästi hirveästi, mutta vielä ei hampaita näy..

P viettää päivät hymyillen aina ja kaikille, kunhan vaan saa olla sylissä! Moni onkin ihmetellyt, miten hän voi olla aina niin iloinen! Lattialla P viihtyy jatkuvasti paremmin, mutta on edelleen aivan sylivauva <3

Lasten päivähoidosta.

Musta ei ole kotiäidiksi. Viihdyn kyllä lasten kanssa kotonaKIN ja on tässä hyvät puolensa ehdottomasti, mutta en osaisi olla pelkästään kotiäitinä vaikka siihen asti, että kuopus täyttää 3 tai menee jopa eskariin. Tottakai tykkään omista lapsista ja haluan hoitaa heitä, mutta kotiäitiys ei vaan öö...riitä?

En myöskään kannata subjektiivista päivähoito-oikeutta sellaisenaan. Mun mielestä lapsen ei tarvitse saada olla päivähoidossa 5 päivänä viikossa 8 tuntia kerrallaan, jos vanhempi on kotona. Tottakai tähän on poikkeuksia, kuten lapsen erityisen tuen tarve tai vanhemman sairaus, mutta noin niinkun yleisesti! Kyllä, lapsi voi olla päivähoidossa muutenkin, mutta ainakin vähemmän! Jossain välissä kaavailtu 20 tuntia viikossa kuulostaa mun mielestä aivan kohtuulliselta, kunhan tosiaan nämä poikkeukset muistetaan ottaa huomioon!

Esikoisen äitiysloma oli juuri loppunut, kun aloitin jo osa-aikaisen työnteon. Tein 3 päivää viikossa töitä, ja lasta hoiti jompikumpi mummo tai isä. Tämä järjestely toimi tosi hyvin ja kaikki nautti täysillä! Esikoinen oli vuoden ja 8 kuukautta, kun hän sitten meni päiväkotiin. Aloitin tuolloin töiden LISÄKSI myös opiskelut, joten enää hoito muiden avulla ei onnistunutkaan.

Mulla ei ollut ennakkoluuloja tai odotuksia päivähoidosta. Itsekin olen niissä harjoitteluissa ollut ja ainoa mitä etukäteen mietin, oli etten alle vuoden ikäistä hoitoon halua laittaa. Enkä laita. Esikoisen päivähoito kesti tuolloin vuoden verran ja kaikki meni ihan hyvin. Lapsi hyötyi itsekin päivähoidosta ja oppi mm. syömään kunnolla itse vasta tuolla. Välillä vaan tuntui, että hoitohenkilökunnalta unohtui, kuinka pieni meidän ipana oikeasti olikaan ja odotuksia hänelle oli vähän liikaa. Jossain vaiheessa päivistä tuli palautetta vaan tyyliin "Tänään ei ole ollut yhtään kiusaamista" tai "tänään K on härnännyt toisten leikkejä kokoajan". 2-vuotias!

No joo.. Otin esikoisen pois päivähoidosta palvelutakuulla, kun jäin äitiyslomalle keskimmäisestä kesällä 2013. Syksyllä K aloitti kunnan järjestämässä ulkoleikkikoulussa 3 päivänä viikossa 3 tuntia kerrallaan. Hän viihtyi tuolla "kerhossa" hyvin ja minäkin sain vähän hengähtää, kun kotona oli vain yksin lapsi. Vaikkakin kolme tuntia on oikeasti todella lyhyt aika ja kuskaukset mukaan laskettuna ehdin olla kotona rauhassa vain noin kaksi tuntia. K jatkoi kerhossa kaksi vuotta, kunnes tuntui, ettei se enää riitä. K:lla on ollut aina vähän hankaluuksia toisten lasten kanssa leikkiessä (rajuja leikkejä, tönimistä ja välillä lyömistä vahingossa ja tahallaankin), ja hän on todella vilkas, joskus jopa ylivilkas. Lisäksi K:lla on hienomotoriikassa vähän hankaluuksia.

Alunperin ajattelin, että K ja N menevät molemmat päivähoitoon keväällä 2015, kun lähden opiskelemaan taas. No, tulikin "pieni" muutos suunnitelmiin, kun P syntyi. En halunnut laittaa isompia muutamaksi kuukaudeksi hoitoon ennen kuin olisin ottanut heidät äitiyslomalle jäädessä taas takaisin kotiin. Anoppi pääsi onneksi hoitamaan heitä tuolloin ja kevät oli ja meni.

Nyt elokuussa K sitten meni päiväkotiin, VAIKKA mun äitiysloma tietenkin jatkuu vielä. K on päiväkodissa 10 päivää kuukaudessa, eli 2-3 päivänä viikossa. Ja mää kotona! No, välillä myös koulussa tai tekemässä koulutehtäviä muualla, mutta siis pääosin kotona.. Enkö mää sitten tee just päinvastoin kuin yllä kirjoitin? En. K tosiaan on päivähoidossa korkeintaan 18 tuntia viikossa, jos on kolmena päivänä, koska päivän pituus on 9-15 ellen sitten tosiaan ole siellä koulussa. Syy K:n päivähoitoon ei myöskään ole siinä, etten itse häntä "jaksaisi" kotona hoitaa. Päinvastoin! K on kuitenkin jo iso (5-vuotias), joten hänestä on oikeasti jo apua kotona ja etenkin N kaipaa K:n seuraa valtavasti. Lisäksi aikaisin aamulla herääminen ja lapsen kuskaaminen hoitoon ei ole ainakaan mulle helppoa! K meni päiväkotiin kolmesta syystä: 1.ja tärkein: hän tarvitsee kavereita enemmän kuin minä pystyn niitä hänelle tarjoamaan! Suren ja murehdin vähintään viikottain sitä, että ostettiin talo juuri tästä, koska meidän naapurustossa lapsia ei vain ole! Paljon yritän leikittää K:ta mun kavereiden lasten kanssa, mutta heitäkään ei ehditä riittävän usein nähdä. Pikkuveljetkin on vielä niin pieniä, ettei heistäkään iloa ole tarpeeksi. 2. K:n hienomotoriikka tarvitsee harjoitusta tulevaa esikoulua ja kouluakin varten, enkä minä osaa enkä ehdi häntä harjoittaa tarpeeksi ja 3. K:lle tekee todella hyvää harjoitella ryhmässäoloa ja yhteisleikkejä nyt vähän "vapaammin" ennen kouluikää. Päiväkodin aloituksesta keskusteltiin myös yhdessä leikkikoulun lastenhoitajan, toimintaterapeutin ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa, joten tämä on myös eräänlainen tukitoimenpide.

Kuitenkin, vaikkei mulla pitäisi olla siihen mitään syytä, poden lähes joka kerta lasta tarhaan viedessä huonoa omaatuntoa. Nythän mää oon just se laiska äiti, joka vie lapsen hoitoon ja tulee kotiin makaamaan? Vaikka eihän se niin mene, mutta kuitenkin.. Mulla on syitä, ja hyviä sellaisia, viedä mun iso poika päivähoitoon. Ja tosiaan opiskelenkin kokoajan äitiysloman yhteydessä, että enhän mää ole edes kotiäiti. Ehkä nykyään omatunto huutaa jo hieman vaimeammalla äänellä, kun meidän poika viihtyy päiväkodissa tosi hyvin, mutta edelleen se jaksaa huudella. Ensi kevätkin on tarkoitus mennä niin, että pienet hoidetaan kotona ja esikoinen päiväkodissa, joten en saa synninpäästöä vielä silloinkaan. Asiaa ei myöskään auta päiväkodin johtajan tai yhden hoitajan asenne, joka selvästi vastustaa meidän K:n päivähoidossa kulkua, kun tarve ei toki yhtä kova ole kuin täysillä töissäkäyvien vanhempien lasten. Järki sanoo, että tämä oli oikea ratkaisu meidän pojalle, mutta tunteet syyllistää mua laiskaksi mammaksi.

Projekti: mamma kuntoon.

Mamma ei ole kunnossa, ainakaan kesäkunnossa, vieläkään, vaikkei mitään ole kuulunutkaan. Oon tässä sairastellut ja ollut vain niin väsynyt, etten jaksa kaiken maailman menojen lisäksi liikahtaakkaan, saati miettiä mitä suuhuni laitan. Sen sijaan oon maannut ja syönyt (varsinkin suklaata). Oon kyllä niin viimeisen päälle lohtusyöjä, ettei mitään järkeä! Joten mitenpä muutenkaan mä oisin syysväsymystä hoitanut, kuin sillä suklaalla?

No, kumma kyllä mun paino ei silti ole kohonnut pilviin. Jotenkin kummassa paino on sinnitellyt samoissa lukemissa, kuin silloin, kun vielä jaksoin panostaa painon pudotukseen (tätä lipsumista on kestänyt jo kolme viikkoa!). Toistaiseksi en kuitenkaan jaksa stressata, vaan annan asioiden mennä omalla (yli)painollaan.

Pieni ongelma tässä mun stressaamattomuudessa tosin on: mulla ei ole muita päälle mahtuvia housuja kuin collareita ja legginssejä ja syksyn ja talven tullessa niillä ei oikein meinaa tareta! Ei kuitenkaan huvittaisi ostaa vaikka farkkujakaan, jotka kohta (toivottavasti) on jo liian isoja. Varastossa odottaisi iso pussi housuja, jotka mahtuu, kun painoa on pudonnut 5 tai 10 kiloa. *syvä huokaus*

Nyt olisi todellakin aika saada itseä taas niskasta kiinni ja liikkeelle. Sokerin mussutus pitäisi myös saada loppumaan, mutta jotenkin tuntuu vaan just nyt ihan älyttömän hankalalta. Missä mun motivaatio?

Yhteensä painoa on tässä 2,5 kuukauden aikana nyt tähän aamuun mennessä pudonnut se 5,1kg ja paino on nyt vaihdellut kilon sisään aivan päivästä riippuen. Päätin nyt kuitenkin, että palkitsen tässä vaiheessa itseni näillä!

Ja ai että oon rakastunut! Seuraava palkintokin on jo päätetty! Tästä -2,5 kiloa, niin ostan muumikokoelmaani ensimmäisen muumikulhon. Sitä odotellessa...

Syyspäivä Turkansaaressa

Käytiin muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa yläastevuosien jälkeen Turkansaaressa. Aikeissa on ollut kyllä mennä koko kesän, mutta aikataulut ei oo ikinä mätsännyt koko perheellä niin hyvin, joten päästiin käymään vasta nyt. Turkansaaressa vietettiiin tuolloin syysmarkkinoita, joten kävijöitä oli todella paljon, mutta eipä tuosta mitään haittaa ollut!

Tunnelma ei tietysti täysin välity kuvista, mutta oli kyllä paljon ihanampi paikka kuin muistinkaan! Käykäähän katsomassa!

Syysmasennus

Tällä viikolla en laihduta. Pakko vaan välillä pitää taukoa, kun ei jaksa. Muutenkin, iskenyt joku ihmeen syysmasennus. Aina olen ollut sitä mieltä, ettei loka- ja marraskuussa ole mitään hyvää, mutta nyt tämä ankeus-ahdistus-masennus iski jo tällä viikolla. Huoh, jotain pitäisi keksiä.

Sen verran olen puntaria vilkaissut, että paino ei ole lähtenyt kohoaan taivaisiin, mutta conssit saa vielä jäädä kauppaan. Ihan sama, en jaksa. Yritän edes vähän liikkua ja jonkinlaista ruokarytmiä pitää yllä, mutta vastapainoksi keskimmäisen synttäriherkut on kyllä kadonneet turhankin reippaaseen tahtiin. Nam ja maiskis!

Mutta voi ankeus tätä syksyä, harmautta ja pimeyttä! Aamulla väsyttää niin, ettei meinaa millään silmiä saada auki ja kun saakin, iskee armoton ahdistus. En kyllä edes ymmärrä tätä oloa, kun syksy yleensä on mun mielestä ihan kiva! Ilma viilenee mukavasti, puut pukeutuu kauniisiin väreihin ja ulkona on mukava olla ja liikkua! Paitsi jos on liian kylmä, pimeä tai märkä, kuten usein on! Jotain piristävää pitäisi keksiä, esimerkiksi pientä viikonloppureissua, ja äkkiä!

Onneksi meillä arki on yhtä häsellystä, ettei täällä turhia ehdi masenteleen. On tanssia, uintia, perhekahvilaa, leikkitreffejä ja pian vielä kouluakin! Eilen pääsin pitkästä aikaa myös kirpparille, mistä tulee vaan aina niin hyvä fiilis! Shoppailua ilman huonoa omaatuntoa <3

Jep, mää vietän tämän viikon loppuun syöden ja laiskotellen ja koitan kaivaa jostain uutta energiaa ensi viikkoon!

Kun lapsi sairastaa

Me ollaan onnekkaita. Minä ja mun mies ollaan perusterveitä ihmisiä. Kumpaakaan meistä harvoin vaivaa mikään perus flunssaa kummempi, mitä nyt miehellä on ihottumaa. Mää oon saanut kokea kolme tavallista raskautta ilman mitään ongelmia tai komplikaatioita. Näistä kolmesta raskaudesta on syntynyt kolme tervettä, ihanaa lasta ja myös synnytykset on sujuneet ongelmitta.

Mulla ei ole oikeutta valittaa, eikä siihen pitäisi olla aihettakaan. MUTTA... Kuopus on 4 kuukauden ikäinen, ja tähän neljään kuukauteen ei varmasti paljon yli kuukauden vertaa ole mahtunut nuhattomia päiviä. Ensimmäinen vaikeampi nuha tuli noin kuusiviikkoisena. No nuha parani ja suunnattiin rutiinina lääkärineuvolakäynnille (tällöin vauva siis jo oireeton), missä rutiinina katsottiin myös korvat. No, pitemmän tuijottelun ja vertailun jälkeen lääkäri löysi toisesta korvasta tulehduksen ja määräsi antibiootit, jotka kiltisti vauvalle syötin, olihan ne sentään lääkärin määräämiä.

Kuuri oli ja meni ja jo pian uudelleen alkoi seuraava nuha. Nenä vuoti enemmän tai vähemmän aikansa. Käytiin korvakontrollissa, josta en oikeasti saanut vastausta, onko vauvan korvat terveet vai ei. Lääkäri kertoi kaikkea epämääräistä lievästä punoituksesta ja turvotuksesta, mutta uutta kuuria ei määrännyt. No, meni viikon verran ja vauva oli yhden viikonlopun yhtä huutoa ja itkua, nenä vuosi taas. Mentiin 3kk neuvolaan, missä mainitsin asiasta, ennen rokotusten laittoa. Sattui olemaan lääkäri vapaana, joka taas katsoi korvat. Tällä kertaa punoitus oli kuulemma lisääntynyt, joten uutta antibioottikuuria hakemaan.

Taas kuuri oli ja meni. Nuha helpotti kuurin aikana, mutta palasi pian sen loputtua.Seurattiin tilannetta kotona, kunnes taas tuli muutama erityisen itkuinen ilta. Tällä kertaa suunnattiin vauvan kanssa yksityiselle lastenlääkärille Mehiläiseen. Valittiin vielä sama lääkäri, josta aikaisemmin kesältä oli todella hyvä kokemus esikoisen korvatulehduksen hoidosta. No, lääkäri tutki vauvan korvat niin valolla, kuin jollain käyrää mittavalla vehkeelläkin(?) ja terveethän ne oli. Eikä löytynyt kyllä mitään muutakaan nuhan ja itkun aiheuttajaa. Sen sijaan lääkäri kyseenalaisti neuvolalääkäreiden aikaisemmat korvatulehdus diagnoosit hyvin vahvasti! Tai hän kyllä kielsi kyseenalaistavansa, koska "eihän hän voi enää tietää", mutta epäili kyllä. Tämän yksityislääkärin mukaan noin pienten korvia ei voi diagnosoida ilman tuota käyrää mittaavaa vehjettä, ja alle puolivuotiaan korvatulehdus ei koskaan ole oireeton (kuten meillä ensimmäisellä kerralla). Lisäksi hän sanoi katsoneensa useita korvia, joihin terveyskeskuslääkäri oli jo kuurin määrännyt, ja todenneensa näitä terveiksi. Lääkäri siis käytännössä kertoi meidän TODENNÄKÖISESTI syöttäneen vauva-paralle jo kaksi antibioottikuuria turhaan! Kamala edes ajatella, mitä ne on jo saaneet pienen suolistolle aikaan. Edelleenkään varmaksihan tuota ei voi kukaan sanoa, mutta sai tämä lääkäri kyllä minut epäilemään. Jatkossa aion kyllä ehdottomasti noudattaa hänen ohjeistustaan, että jonkun diagnosoidessa vauvalle korvatulehduksen, kysytään mielipidettä myös toiselta lääkäriltä! Eihän mulla aikaisemmin tullut mieleenkään kyseenalaistaa lääkärin sanomaa. Minähän olin jo viemässä lasta korvien putkitukseen ja surkuttelin korvakierrettä!

Toisaalta tämä korvakierteen olemattomuus oli tietenkin helpottavaa, mutta jatkuva nuhaisuus on nyt entistä enemmän mysteeri. Ja mahdollista syytä tai hoitokeinoa on entistä hankalampi saada selville, kun se ei perinteisesti korvista löydy.

Voi pizza minkä teit!

No sen se pizza ainakin teki, ettei puntari näytä tänään kuin 800 grammaa vähemmän kuin viikko sitten. No, edelleen hiljaa hyvä tulee vai mitä? Ja onneksi Superstarsseilla on ihan hyvä kävellä!

Joo, viime viikko meni taas aika reippaassa tahdissa! Maanantaina oli tanssitreenit ja lauantaina vauvauinti. Sunnuntaina pyöräilin viitisen kilometriä ja kävin puolitoista tuntia mustikkametsällä, lisäksi kävelin lauantaita lukuunottamatta joka päivä pitkän lenkin, parhaimmillaan 10 kilometriä päivässä ja yhteensä viikon aikana varmasti yli 20 kilometriä. Siksi olisi ollut lupa odottaakkin parempia tuloksia tällä viikolla, mutta kuten sanottu: voi pizza minkä teit! Ja pätkisjätski. Ja karkit. Oi voi...

Nämä mun herkkulauantait hidastaa tosissaan mun projektin etenemistä, mutta jos mä kiellän iteltäni nekin, en saavuta tuloksia koskaan. Ja kun eihän tässä nyt edelleenkään ole kiirettä mihinkään. Täytyisi vaan oikeasti osata hillitä tuota herkuttelua! Mun lauantaipussi (300 grammaa karkkia, nam!) sisältää kaloreita oikeasti yli 1000! Huhhuh, oikeesti! Siihen päälle puoli pellillistä kotitekoista pizzaa ja puoli purkkia pätkisjäätelöä, niin ei kai voi paljoa toivoa?

No, tällä viikolla aion taas panostaa liikuntaan, etenkin tuohon kävelyyn, sitä kun on helppo harrastaa lasten kanssakin. Keskimmäinen viettää syntymäpäiviä sunnuntaina, joten silloin on luvassa myös herkuttelua, mutta pyrin pitämään annokset kohtuullisina. Maanantainapa sen taas näkee miten onnistun. Kuitenkin olisi kiva päästä jossain välissä kaivamaan myös ne kaikki liian pienet housut varastosta takaisin vaatekaappiin ja käyttöön!

Pudotusta yhteensä tähän mennessä on siis 4,5kg. Massaa on vielä 6 kg enemmän kuin ennen raskautta ja silloin oli vähintänä 5 kg liikaa. Eli vähintään 11kg pitäisi vielä karistaa!

P jo 4kk

P täytti viime viikolla 4 kuukautta, onnea äitin isopieni kulta <3

P elelee edelleen pelkällä rintamaidolla, mutta nyt kasvu oli sen verran hidastunut, että kiinteiden aloitus alkaa olla ajankohtaista. P oli 64,2cm pitkä ja painoa oli 6900g.  Vaatekoko on 62-68. P sai neuvolassa myös ensimmäiset rokotteet (korvatulehduksen vuoksi ei annettu 3kk neuvolassa). Reaktio rokotteisiin oli hyvin vähäinen: pieni itku, joka loppui heti tutilla ja sylillä, sekä aavistuksen kovempi kitinä ja itkuisuus seuraavana yönä.

P osaa tosiaan kääntyä selältä vatsalleen, mutta ei vielä takaisin, ainakaan tahdonalaisesti. P pyörii myös kellonviisarin tavoin itseään ympäri lattialla. Hän ei kuitenkaan juuri lattialla viihdy, vaan on edelleen oikea sylivauva <3 

 

P on hyvin saanut paikkansa veljessarjassa: keskimmäisen kanssa heistä on tullut jo mitä parhaimpia kavereita! N käy usein halaamassa ja pussaamassa P:tä ja P nauraa ääneen jo N:n tullessa lähelle! Myös esikoinen tykkää edelleen ottaa P:n syliin ja onkin usein äitin apuna hoitamassa veljeä. 

P nukkuu edelleen lyhyehköjä pätkiä, mutta päiväunien kesto on sentään usein jo yli tunnin. Yleensä päivään mahtuu kolmet päiväunet puolesta tunnista kahteen tuntiin. Useimmiten päiväunet nukutaan vaunuissa, sillä me ollaan kuitenkin paljon liikkeellä. Yöllä P herää 2-5 kertaa ja ensimmäisestä heräämisestä asti P nukkuu meidän vanhempien vieressä. P huolii hyvin maidon myös tuttipullosta, mutta jostain syystä ei viihdy kovin hyvin isänsä seurassa! Mulla on menoja pari kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan, ja usein P käyttää nämä ajat huutamalla. Toivon tosiaan, että tämä on vain vaihe..

P:stä on tullut niin täydellisesti meidän perheen puuttuva palanen, että on ihan mahdoton enää ajatella elämää ilman häntä!

Ps. Olen kuvannut kuluneen kuukauden aikana ihan säälittävän vähän! Täytyy kyllä kaivaa jatkossa kamera ahkerammin esille, ettei mene kalliit muistot hukkaan!

Viides viikko: flunssaa ja taistelua

Otsikkokin sen kertoo: sairastettu on. Mulla edelleen jatkuu tämä ihmeellinen olo, kuin flunssa olisi tulossa, mutta ei vaan kunnolla tule. Nyt "sentään" vähän alkanut nenä vuotaan. Sen sijaan mies ja kuopus on tosi flunssaisia. Kuopus valvottaa yöt ja mies ei jaksa auttaa. Että kovasti tahtoo vastustaa tämä minun projektini.

-1,2 kiloa on kuitenkin saavutus menneeltä viikolta. Viidessä viikossa painoa on pudonnut 3.7 kiloa, mikä ei todellakaan vielä paljon ole, mutta edelleenkään en kiirehdi.

Jostain syystä alkuviikon, lähinnä maanantain ja tiistain, jaksan aina skarpata hyvin, mutta kun viikko lähenee loppuaan alan lipsua ja laiskotella! Näin myös viime viikolla: maanantaina kävelin 2 kertaa viiden kilometrin lenkin ja illalla alkoi uusi tanssiharrastukseni, tiistaina kävin poikien kanssa uimassa ja keskiviikkonakin vielä kävelin pari kilometriä. Sen sijaan torstaina käytiin Haaparannassa ja ostin reilun määrän karkkia, jotka myös söin, lauantaina söin jäätelöä ja karkkia, sekä rasnkalaisia ja muuta rasvaherkkua, sunnuntaina mustikkapiirakkaa. Ja paljon. Miksi tämä on niin hankalaa??

Tällä viikolla on tarkoitus jatkaa pitkillä kävelylenkeillä, tanssitreeneillä ja huomattavasti vähemmällä herkulla! Tosin viikonloppuna aion leipoa pizzaa, mutta edes lauantaihin asti täytyy skarpata. Matkaa consseihinkin on vielä 1,9 kiloa...

Pitäisi etsiä internetin syövereistä helppoa, kevyitä ja herkullisia reseptejä lähinnä arkiruuan laittoon. Ja jokapäiväinen lounas, tonnikalasalaatti, voisi kaivata hieman vaihtelua myös...

Ihana kamala imetys!

Jatkuvasti saa lukea juttuja imetyksen hyödyistä ja jopa haitoista, sekä julki-imetyksestä ja imettävistä julkkiksista. Onhan se nyt toki tärkeä ja iso asia, mutta eikö se nyt kuitenkin ole vain sen äitin ja lapsen välinen juttu?!

Taustana kerrottakoon, että mulla on kolme lasta. Ensimmäisen kanssa imetys ei koskaan alkanutkaan rintaraivareiden ja surkean imetysohjauksen vuoksi. Toista imetin 10 kuukautta, joista puoli vuotta meni niin, ettei vauva huolinut maitoa mistään muulta kuin rinnasta. Tämä kolmas on pian 4 kuukautta ja on täysimetyksellä, mutta huolii äidinmaitoa myös pullosta ilman mitään ongelmia. Vihdoin sain ehkä jokaisen toivoman vauvan, joka ei valikoi ruokintatapaansa!

Netissä äidit väittelee, onko vauva täysimetyksellä, jos kerran nuolaisee banaania tai on saanut ensimmäisten elinpäivien/ viikkojen aikana kerran korviketta. Miksi ihmeessä sillä on mitään väliä? Meidän kuopus on täysimetyksellä, mutta hän on sitä siksi, että pelkään korvikkeen tai kiinteiden aiheuttavan masuvaivoja. Isoveljet on molemmat olleet masuvaivaisia ja tämä on vielä säästyny!

Joo, tottakai imetys on suositeltavaa! Ei sitä voi kukaan kieltää. Ja onhan se nyt vaan luonnollisinkin ruokinta pienokaiselle. Imetys on halpaa ja parhaimmillaan hyvin helppoa! Imetys on jotain todella erityistä äitin ja lapsen välillä, eikä sitä tunnetta voi oikein edes kuvailla, se täytyy itse kokea. Imetetyllä vauvalla ruoka on aina mukana, sopivassa koossa ja muodossa ja oikean lämpöistä ynnä muuta ynnä muuta. 

MUTTA imetys voi olla hyvinkin työlästä, esimerkiksi rintaraivareiden tai tiheän imun kausien aikaan. Imetys on haasteellista, kun perheessä on isompia lapsia, jotka ainakin meillä mielellään tekee ilkeyksiään juuri silloin, kun äitillä roikkuu vauva tississä. Eikä isompien mustasukkaisuutta ainakaan helpota, kun heille joutuu sanomaan jatkuvasti että "odota, nyt äiti syöttää vauvaa" tai "en pysty nyt tekemään sitä tai tätä, kun syötän vauvaa". Meilläkin isoinkin on vasta viisivuotias ja tarvitsee äitiä vielä hyvin paljon.

Imetys voi sitoa äitiä vauvaan kohtuuttoman paljon, jos käy niinkuin meidän keskimmäisen kohdalla. Tuolloin en itse päässyt MIHINKÄÄN kotoa. Mulle se sopi tuolloin aivan hyvin, mutta joku voisi väsyä kohtuuttomasti joutuessaan esimerkiksi luopumaan tärkeästä harrastuksestaan tai vastaavasta vauva-ajaksi. Onhan vauva-aika lyhyt, mutta sitäkin väsyttävämpi.

Kuva lainattu!

Ennen tätä kolmatta lasta mun suhtautuminen julki-imetykseen oli myös ehdoton EI. Meidän keskimmäinen syntyikin syyskuussa, joten kotona tuli oltua tiiviimmin hänen imetysaikansa ja pakolliset imetykset julkisilla paikoilla hoidin yleensä lastenhoitohuoneessa tai vessassa! Nyt meidän kuopus kuitenkin syntyi toukokuussa, juuri sopivasti kesävauvaksi. Isompien takia kesällä ei olla kovinkaan paljoa kotona oltu, vaan on tullut kierrettyä tivolit ja leikkipuistot ja näin ollen imettämäänkin olen joutunut jos vaikka missä! Löysin kuitenkin pelastuksen! Tilasin netistä imetyssuojan, jonka avulla saan peitettyä itseni ja olen kyennyt imettämään todellakin ihan missä vaan! Edelleen hakeudun mieluiten syrjään tai sinne lastenhoitohuoneeseen, mutta nyt pystyn julki-imetykseen vaikka ravintolassa. Minun kohdalla kyseinen suoja on oikeasti mahdollistanut imetyksen jatkumisen kesän yli! Älkääkä käsittäkö väärin; missään tapauksessa en paheksu juli-imettämistä itseään peittämättäkään, jokainen tehköön tavallaan (vaikka molemmat rinnat paljaana!), mutta minä en siihen pysty.

Mulla tosiaan on kokemusta niin imetetystä kuin pullolla ruokitusta vauvasta ja molemmat ovat kasvaneet ja kehittyneet yhtä hyvin! Sekä korvikeruokittu että imetetyt ovat säästyneet allergioilta ja sairastelleet suurin piirtein yhtä vähän. Pointtina tällä minun kirjoituksella olikin, että ei ole väliä miten ruokkii vauvansa, vaan jokainen tekee kuten itselle parhaiten sopii! Eikä kukaan ole sen parempi tai huonompi äiti päätyi sitten syöttämään vauvansa pullosta tai rinnasta. Annetaan itsellemme ja toisillemme armoa, jookos!?

Viikko 4: repsahduksia

Oon siis nyt 4 viikkoa yrittänyt keventää ja pudottaa painosta yhteensä vähintään 15 kiloa. Imetän kuopusta, joten ruokavaliota en edelleenkään lähde ihan hirveästi muuttamaan, esimerkiksi hiilarit on ja pysyy, jottei maidon määrä vähene. Myöskään liikuntaan on hankala löytää aikaa, mutta yritys on kova!

+ 400 grammaa. Jep, niin hyvin meni viime viikko! Conssit antaa odottaa vielä hyvinkin itseään, huoh. Keskiviikkona mulla alkoi tosi huono ja heikko olo, joten en jaksanut lähteä puistojumppaan. Sen sijaan pyysin miestä hakemaan mulle K-marketista uutta pätkisjäätelöä! Oi nam! Perjantaina taas lapsi sairasti, joten ruuan tekoon ei jäänyt aikaa ja syötiin pizzaa! Siitä huolimatta vietin vielä lauantaina herkkupäivää ja sunnuntaina käytiin kaverin lapsen synttäreillä. Ei tässä varmaan enää muita selityksiä tarvita? Kävin mää sentään tiistaina uimassa!

No joo, tällä viikolla toiveena vähän parempi menestys. Maanantaina alkoi mun uusi harrastus: itämainen tanssi! Tänään alkaa lasten uinti, jossa mulla tosin ei juuri ole mahdollisuutta itse uida. Lisäksi aion käyttää esikoisen tarhapäivät hyväksi pitkiin kävelylenkkeihin. Myöskään tällä viikolla ei pitäisi olla erityisiä syitä sortua, mikäli tämä mun huono, heikko olo ei tästä pahene tai äidy ihan oikeaksi flunssaksi. Koska sitten mua ei pidä mikään erossa jäätelöstä, heh!

Tähän mennessä painoa on tippunut yhteensä vasta 2,5 kiloa, mutta en lannistu, koska mihinpä tässä kiirettä olisi!

Kalajoen hiekat.

Kesällä on tullut kuljettua vaikka ja missä! Varsinaisia reissuja ei juuri ehditty tekemään, mutta päivän mutkia siellä täällä senkin edestä. Heinäkuun alussa suunnattiin kuitenkin viikonlopuksi Kalajoelle, missä ei olekaan tullut käytyä pariin kesään, vaikka aikaisemmin reissu Hiekkasärkille on ollut jokakesäinen traditio.





Kalajoelle meitä (erityisesti minua) vetää kaikkein eniten kauniit maisemat!

Reissattiin taas tutulla kokoonpanolla: oma pieni perhe, mun vanhemmat, sisko perheineen ja veli. Me yövyttiin pikku mökissä, siskon porukka teltassa ja mun vanhemmat vaunussa. Kunnon camping-elämää!

Ilmat ei oikein suosineet, kuten ei tänä kesänä juuri muutenkaan, lämmintä oli jotain 15-20 välillä ja merituuli. Siksipä Jukupark jäi käymättä, mikä tietysti harmittaa. Muu aikuisporukka ja siskontytöt sentään pääsi Seikkailupuisto Pakkaan, mihin minäkin oisin niiiiiiin halunnut, mutta jouduin jäämään lastenvahdiksi. Ehkä ensi kerralla sitten...