maanantai 20. heinäkuuta 2015

5-vuotiaan merirosvosynttärit

Mun esikoinen täytti kesäkuun lopussa 5 vuotta! Miettikää 5! Huhhuh. Synttärijuhlia lähettiin rakentamaan teeman ympärille ja poju halusi tällä kertaa merirosvosynttärit. Seuraavaksi mietittiin yhdessä ketä kutsutaan. Tänä vuonna K halusi kutsua monta kaveria juhliinsa, joten päädyttiin pitämään synttärit kaksipäiväisinä: ensin kaverikemut seuraavana päivänä juhlat sukulaisille ja muille kutsutuille.

Etukäteen jännitin, kun kaverisynttäreille lähti yhteensä 8 kutsua, mutta mitä lähemmäs juhlapäivä tuli, sitä enemmän tuli peruutuksia. Lopulta synttäreille osallistui vain kolme kaveria! Pettymys etukäteen ooli suuri niin äitillä kuin lapsellakin, mutta onneksi kemut meni kuitenkin tosi kivasti ja kaikilla lapsilla vaikutti olevan hauskaa! Ei se määrä vaan se laatu!

Koristeluihin panostin aiempia synttäreitä enemmän. Tilasin merirosvoaiheista sälää internetistä ja ostin Kärkkäiseltä lisää. Lopulta meillä oli kaksi merirosvolippunauhaa, aarrearkku(joka askarreltiin miehen kanssa ihan itse!), merirosvohatut (DIY myös), merirosvokuppikakkusetti, pöytäliina ja mukit ja lautaset. Ilmapallot puolestaan oli ihan peruspalloja.



 Leikittiin kaverikemuilla aarteen etsintää: merirosvo oli piilottanut yllä olevan aarrearkun pihapiiriin, aarteena oli jokaiselle "kaveri-lahja" ylläolevassa pussissa (tikkari, suklaa, karkkikaulanauha, minivesipyssy ja tarroja) ja itse piirsin kartat. Aarteen etsintään osallistui innolla koko pieni lapsilauma, mutta yllättävän hankalaa heitäkään oli pitää koossa kun kaikki olisivat halunneet sännätä etsimään aarteen jo ennen kartan vilkaisua. Aarteen etsinnän lisäksi muuta ohjattua leikkiä ei ollutkaan. Ipanat leikki keskenään K:n saamoilla lahjoilla ja muilla leluilla ja tovi istuttiin herkkupöydässä. Nopeasti synttäriaika, reilu 2 tuntia, menikin.

Tarjoilut rakennettiin tottakai tuon merirosvo-teeman ympärille. Tarjolla oli aarrearkkukakku, mukaillen kinuskikissan ohjetta,  minttusuklaa-cupcakesit noilla merirosvokoristeilla, mokkapaloja ja pizzaa sekä luonnollisesti karkkia, poppareita ja sipsiä. Sukulaissynttäreille värkkäsin myös aina suurta suosiota nauttivan voileipäkakun ja mustaherukkajuustokakun.


K sai ihania lahjoja, vaikkei juuri mitään edes toivonut. Lahjatkin voi tiivistää kolmeen kategoriaan: Spiderman-juttuja, pikkulegoja ja muovailuvahaa: kaikki mieluisia! Niin saatiin kunnialla meidän esikoismurusta viisivuotias, N:n synttäreitten suunnittelunkin aloitin jo, vaikka ne ovatkin edessä vasta syyskuussa!


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Pikku-P 2kk

Taas voisi päivitellä miten aika menee niin vauhdilla ja ihmetellä, että mihin tämä aika on oikeastaan mennyt? Veikkaanpa, että ainakin seuraavat 2 kuukautta kuluu vähintään yhtä vauhdilla ja sitten ajan meno hidastuu. Miksikö? Kahden kuukauden kuluttua ei ole enää kesä, nyyh. Joo, eli meidän pienin kullanmuru on jo kaksi kuukautta "vanha"! Okei, tämän tekstin venyessä nyt jo 2,5 kuukautta, mutta kuitenkin. Onnea äitin ihanalle <3


P on ihana rauhallinen ja niin sanottu helppo vauva. P:tä ei ole vaivanneet masuvaivat juuri lainkaan eikä hän turhia itkeskele. P itkee, kun on nälkä tai hänet erehdytään laskemaan lattialle tai sitteriin liian pitkäksi aikaa: oikea sylivauva siis. Mutta tosiaan noiden mahavaivojen puuttuminen tekee P:stä jo mun mielestä helpon vauvan; esikoista kun vaivasi rajut ilmavaivat ja toista puklailu ja siihen liittyvät kipukohtaukset ja nämä vaivat teki meidän isoveljistä pienenä todella itkuisia.

Ainut isompi haaste P:n tähän astisessa elämässä on ollut hänen toistuva "sairastelu". P:n elämää on ehtinyt vaivata jo kolme nuhaa, joista yhdestä seurasi korvatulehdus. Yksi antibioottikuuri on jo syöty. En ymmärrä, miksi täysimetyksellä oleva kesävauva sairastaa noin paljon?

P on tosiaan täysimetyksellä ja imetys on ollut hänen kanssaan helppoa kokoajan maidonnousupäivää lukuunottamatta! Jos olisi ollut esikoinen kyseessä, niin olisin epätoivoissani saattanut luovuttaa koko imetyksen suhteen tuona kyseisenä' maidonnousupäivänä, kun en saanut vauvaani ruokittua kertaakaan ilman synnytysosastohenkilökunnan apuja! Onneksi pahimmasta selvittiin vuorokaudessa ja nyt imetys sujuu ja maitoa riittää niin, että sitä on kertynyt jo toista litraa pakastimeenkin.

Tuoreimat mitat P:stä on otettu, kun ikää oli viikkoa vajaa 2 kuukautta. Tuolloin kokoa oli 58,7cm ja 5620 grammaa. Syntymästä pituutta on tullut siis jo 6,7cm ja painoa 1,5 kiloa. Vaatekoko on 62, mutta reiluimmat 56-koon vaatteet mahtuvat vielä ja pienimmät 62 on jo laitettu pois.


P on hymyillyt aidosti jo kolmeviikkoisesta asti. Nykyisin tulee jo naurua (?) tai ainakin nauruamuistuttavia äänähdyksiä esimerkiksi jos P:tä kutitetaan :) Päätä P kannattelee taitavasti ja on muutenkin jo tosi jämäkkä! Veikkaanpa että "yliaikaisuus" ja suurehko syntymäpaino on vaikuttanet suuresti P:n jämäkkyyteen ja tähän virkkuuteen.

P nukkuu päiväunia hyvin satunnaisesti 30 minuutista vajaaseen 3 tuntiin. Parhaiten uni maistuu yleensä vaunuissa tai turvakaukalossa, jos ollaan autolla liikkeessä. Hereillä P ei viihdy yhtään autossa ja saattaa muutenkin kesken unienkin herätä huutamaan kuin hyeena ja jatkaa niin kauan, että varmasti pääsee pois auton kyydistä. Öisin P heräilee yleensä n. kolme kertaa syömään klo.21 ja 8 välillä. Kahdeksan maissa on useimmiten aamu eikä P suostu jatkamaan unia pitempään.

Kaikenkaikkiaan pikku-P on oikea hurmurihymypoika, joka valloittaa kyllä jokaisen sydämen <3

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Päiväreissu Escurialin eläinpuistoon.

Mulla on joka kesä aina pakkomielle mennä ja tehdä jatkuvasti ja kokoajan. Muutenkaan en kyllä ole kotona viihtyvä ihminen. Tai viihdyn kyllä kotona, mutta en pelkästään omalla perheellä vaan useimmiten tarvitsen seuraa ympärille.

Yhtenä "kauniina kesäpäivänä", mikä tänä kesänä tarkoittaa sitä, että oli puolipilvistä ja +10 astetta heh, pakkasin lapset autoon ja haettiin mun äiti matkaan ja suunnattiin Escurialin eläinpuistoon. Uskalsin lähteä kaikkien kolmen muksun kanssa liikkeelle, kun sain houkuteltua äitin mukaan! Muuten olisi voinut jäädä käymättä! Matkaa Escurialiin on meiltä ehkä puolisen tuntia, mutta jostain syystä ei ole tullut ennen käytyä. K on kyllä käynyt päiväkodin kanssa muistaakseni parikin kertaa, mutta niin pienenä ettei itsekään muistanut reissuja.

Anyway, oli kyllä tosi ihana paikka, varsinkin meidän keskimmäinen aivan rakasti! Paljon oli eri eläimiä, enemmän kuin osasin veikatakkaan. Omat eväät tuolla olisi ollut ehdottomat, kahvion eväillä ei juuri nälkä olisi lähtenyt. Me ostettiin makkarapaketti, joka käytiin paistamassa tuolla nuotiopaikalla. Tietääpähän ensi kerralla!




Eläinten lisäksi Escurialissa tosiaan oli useita nuotiopaikkoja ja pieni leikkipaikka lapsille, jossa mm. pallomeri, trampoliini ja leikkimökki. Lisäksi olisi ollut talutusratsastusta 3 euron lisämaksulla, mutta ei sattunut meille sopivasti yhtään "lähtöä" olevan.


Kaikenkaikkiaan Escurial oli tosi mukava paikka. Oikeastaan ainoa mikä jäi harmittamaan oli, että eläimiä ei juurikaan saanut silitellä. Esimerkiksi Kolmårdenissa oli pieni kotieläinpiha erikseen, jossa johonkin vuohiaitaukseen (tai mihin lie) pääsi itsekin ja niitä elukoita sai rapsutella ihan vapaasti. Jotenkin sellaista kuitenkin tällaiselta kotieläinpuistolta odottaisi..




Meidän pienin pääsi myös mukaan Escurialiin ja ihme kyllä nukkui koko reissun! Syöttöväliksikin tuli tuolla reissulla ennätyksellinen 4 tuntia!