Meidän vauva on rikastuttanut ja rakastuttanut meidän elämää nyt jo viiden ja yhtäkkiä myös kuuden kuukauden ajan. Yhdistänkin nyt kertomuksen hänen kuulumisistaan kahdelta kuukaudelta, koska en pysy vauhdissa mukana. Tämän pienen ihanuutta voisi kehua kaikilla maailman kaunosanoilla: en vaan kestä, miten toinen voikaan olla niin suloinen. Vauvan kasvua ja kehitystä on aina niin ihana ja mahtava seurata, mutta onhan se samalla aivan uskomattoman haikeaa. Koko ajan saa miettiä, että mihin se mun vastasyntynyt nyytti oikein joutui?
No, millainen vauveli meillä asuu nyt? Kolmea päivää ennen viiden kuukauden ikää E oppi kääntymään vihdoin vatsalleen. Vatsalta selälleen E oli oppinut kääntymään jo aiemmin, joten meillä ei käyty ollenkaan läpi sitä vaihetta, missä vauva huutaa vatsallaan, kun ei jaksa niin olla, muttei poiskaan pääse. Hyvin pian kääntymisen jälkeen E hoksasi, että pyörimällä pääsee vaikka kuinka kauas. E siis lähti viiden kuukauden iässä pyörimään ja saattaa sillä tavoin liikkua jo pari metriä. Tämän lisäksi E osaa liikkua kellon viisarin tavoin akseliaan ympäri. E ei vielä ryömi eikä konttaa. Olemassa olevat liikkumisen taidot ovat helpottaneet meidän elämää hurjasti ja E viihtyykin nykyään usein lattialla pitkiäkin aikoja itsekseen. Lisäksi E huolii aina vaan paremmin esimerkiksi isoveljensä lohduttajaksi. Ja erityisesti meidän 8v. onkin innokas vauvan hoitaja, välillä liiankin innokas...
Neuvolan terveydenhoitaja löysi E:ltä istumisvalmiudet jo 5 kuukauden neuvolassa. Kuitenkin terveydenhoitaja ohjeisti, ettei nykyisin suositella istumista kenellekään ennen kuuden kuukauden ikää, joten tuolla neuvolla on menty - ainakin melkein. E on istunut sylissä kyllä jo hyvän tovin, koska ei siinä muussakaan asennossa suostu viihtymään. Päivää ennen kuuden kuukauden ikää otettiin syöttötuolin new born -osa pois ja nykyisin E saa ruokailla oikeassa isojen vauvojen syöttötuolissa, jossa hän istuikin heti tosi taitavasti. Ulkoilut hoidetaan edelleen vaunukopassa, E kun siinä hyvin viihtyy. Ratasosaan siirrytään, kun vaunukoppa käy pieneksi tai E alkaa ulkoilla enemmän hereillä ollessaan. Ehkä mennään vähän aikaa myös "hybridimallilla" ja vaihdellaan tilanteen mukaan. Meidän yhdistelmissä kun vaihtaminen on helppoa.
E nukkuu edelleen vaihdellen huonosti tai hyvin huonosti, paitsi päiväunia puolestaan tosi hyvin! Tällä hetkellä E nukkuu yleensä päivällä kahdet n. 1,5-2 tunnin unet useimmiten vaunuissa, sekä yhdet 30-45 minuutin unet sylissä tai sängyssä. Yöunille E asettuu n.klo.21 ja edelleen E herää ennen klo.24 yleensä kaksi kertaa. Siitä eteenpäin yöt ovatkin tosi vaihtelevia. Viime yö oli hyvä, eikä E tainnut herätä kuin kerran tai kahdesti, toissayönä puolestaan tunnin välein. Tyypillisesti E herää ehkä 2-3 kertaa klo.24 jälkeen ja aamu on viime aikoina ollut n. klo.7.